Valtataistelu rajamuurista jatkuu – demokraatit haluavat jyrätä veto-oikeutta käyttäneen Trumpin

Meksikonrajalla jo on aitaa yli 1000 kilometrin matkalla – kiista Trumpin muurista on ajanut Yhdysvallat pattitilanteeseen 1:05
Viode: Meksikon rajalla onjo aitaa yli 1000 kilometrin matkalla

Yhdysvalloissa demokraatit yrittävät kumota presidentti Donald Trumpin veto-päätöksen, jolla presidentti on estänyt hätätilan perumisen.

Trump käytti perjantaina veto-oikeutta jyrätäkseen kongressin päätöksen, jolla olisi peruttu Meksikon rajalle julistettu hätätila.

Demokraattienemmistöisen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ilmoitti, että edustajainhuone yrittää vielä kumota veto-päätöksen maaliskuun 26. päivä pidettävässä äänestyksessä. Tähän eivät todennäköisesti äänet kuitenkaan riitä.

Osa republikaaneista äänesti hätätilaa vastaan

Kiista muurin rahoituksesta on jatkunut jo pitkään. Trump ei onnistunut alkuvuodesta hankkimaan kongressilta rahoitusta Meksikon rajalle haluamaansa muuria varten, joten hän julisti maahan hätätilan rahoituksen saamiseksi.

Torstai-iltana republikaanienemmistöinen senaatti äänesti nurin Trumpin julistaman hätätilan, minkä jälkeen Trump käytti veto-oikeuttaan. Tämä oli ensimmäinen kerta Trumpin presidenttikaudella, kun hän käytti veto-oikeutta.

Veto-oikeuden käyttämisen jälkeen Pelosi kutsui Trumpin toimia laittomaksi vallanotteeksi ja vetosi republikaaniedustajiin kovin sanoin.

Lue myös:

    Uusimmat