Valtasaari tyrmää Suomen Nato-venkoilun

Valtasaari esittää tänään julkaistussa Suomen turvallisuus –kirjassaan kriittisiä arvioita Suomen ulkopolitiikasta.

Hän arvostelee voimakkaasti Suomen jähmettynyttä suhtautumista sotilasliitto Natoon. Suomen kanta on pysynyt muuttumattomana viimeiset kaksi vuosikymmentä, vaikka maailma ympärillämme on muuttunut täysin.

– Mutta kun kaikkien maiden – ja meillä Paasikiven-Kekkosen-linjan – ideana on oman liikkumavaran kasvattaminen, loputtoman puntaroinnin riskinä on, että liikkumavara supistuu. Suomi tekee omat päätöksensä tässäkin asiassa. Kun sitä kuitenkin lykätään sen kummemmin perustelematta, muun maailman myllerryksistä riippumatta vaalikausi kerrallaan, siinä eivät kirkastu sen paremmin omat kuin muidenkaan ajatukset, Valtasaari arvioi.

Myös muut läntisiin järjestöihin liittymiset vaativat Suomelta aikanaan loputtoman pitkiä harkinta-aikoja. Yksi selitys voi olla suomalainen poliittinen keskustelukulttuuri, jota Valtasaari kritisoi kovin sanoin.

– Suomalaiseen perinteeseen kuuluu jyrääminen, sivuuttaminen ja mielipiteiden sijoittaminen politiikkamme värien kirjoon ennen kuin niitä on ehditty kunnolla edes kuullakaan. Sen vuoksi valmiiksi leimatut mielipiteiden esittäjät – taistolaiset, revisionistit, upseerijuntta, nappulaliiga, ympäristöaktivistit, ihmisoikeusidealistit, EU-intoilijat, Nato-intoilijat ja kansainväliset sosiaalityöntekijät, pasifistit ja muut – ovat vuosikymmenet käyneet enimmäkseen kuurojen vuoropuhelua, Valtasaari revittelee.

1990-luvulla olisi ollut helppo liittyä

Valtasaari kertaa kirjassaan Nato-vaiheita ja niiden taustoja. 90-luvun lopussa Suomen olisi ollut hänen mukaansa helppo liittyä sotilasliittoon. Tuolloin Natoon pyrki kuitenkin entisiä Varsovan liiton maita eli kuten Valtasaari kuvaa turvallisuuden kuluttajia eikä tuottajia. Ruotsi ja Suomi eivät kokeneet kuuluvansa joukkoon ja jäivät odottamaan.

Valtasaari muistuttaa, että Nato-optiolla tarkoitettiin alun perin juuri tätä.

– 1990-luvun puolivälissä se [Nato-optio] vielä tarkoitti, ettei asetuta Nato-jonoon turvallisuusvajetta potevien Itä- ja Keski-Euroopan maiden kanssa vaan katsotaan parempaa aikaa. Sitten se tarkoitti, että katsotaan myöhemmin, kun Nato keskittyy kriisinhallintaan eikä jäsenyydellä ja kumppanuudella ole tältä kannalta suurta eroa. Ja nyt se merkitsee, että katsotaan tilannetta paremmalla ajalla, sillä kuvassa häämöttävien vanhan kylmän sodan haamujen takia aika ei ole otollinen turvatakuiden hankkimiseen lännestä.

Valtasaari moittii myös Kataisen hallituksen Nato-linjauksen kirjaamista hallitusohjelmaan.

– Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus arvioi taipaleensa aluksi, ettei turvallisuusympäristömme muutu sen hallituskaudella, ja linjasi samalla, ettei keskustelu turvallisuuden edistämisestä ole tarpeellista: ”Ei tällä vaalikaudella Natoon” merkittiin hallituksen ohjelmaan. Tämä oli väärä arvio. Venäjä oli aloittanut uuden, lännen vastaisen oppinsa rakentamisen jo viime vuosikymmenen puolivälissä. Ulkopolitiikan reunaehtojen kirjoittaminen hallitusohjelmaan vaatii selvänäkijän taitoja eikä ole siksi kovin viisasta, Valtasaari arvostelee.

Kaiken kaikkiaan Suomen venkoilu turvallisuuspolitiikassa antaa Valtasaaren mielestä ulkopuolisille hyvin sekavan kuvan Suomen linjasta.

– Ulkopuolisille ei esimerkiksi helposti avautunut se, että kannatamme yhteistä turvallisuuspolitiikkaa mutta emme ota vastaan sotilaallista apua emmekä anna sitä. Eikä se, että korostamme unionin operatiivista merkitystä turvallisuuspolitiikassa, mutta osallistuminen valmiuden ylläpitoon hiertää. Eikä se, että kaipaamme enemmän Eurooppaa myös turvallisuuspolitiikkaan, kun muut valitsivat Naton. Eikä se, että puolustuksemme on kasvavan yhteistyön aikana riippumatonta, kun emme aikaisemminkaan selvinneet yksin, Valtasaari kiteyttää sotkun.