Rata-autoilun Britannian avoimessa Formula Ford -luokassa kilpaileva Valle Mäkelä teki sunnuntaina Belgiassa Spa-Francorchampsin radalla suomalaista autourheiluhistoriaa.
Mäkelä, 18, varmisti ennen kauden kahta viime osakilpailua ensimmäisenä suomalaiskuljettajana sarjan mestaruuden. Mäkelä sijoittui sunnuntain lähdössä kolmanneksi.
- Nyt on hieno ja samalla helpottava olo, Mäkelä huokasi kisan jälkeen.
Palkinnoksi sarjan mestaruudesta Mäkelä saa testivisiitin Fordin tukemasta F1-sarjan tallista. Ford omistaa Jaguarin F1-tallin ja yhtiö toimittaa Cosworth-moottoreita Jordanille ja Minardille.
- Neljä viimeistä lähtöä olivat lähinnä mestaruuden varmistelua. En ottanut turhia riskejä, enkä tavoitellut osakilpailuvoittoja. Myöhemmin syksyllä palkintona tuleva F1 -testi kiinnosti niin paljon, että päätin vain tyytyä keräämään riittävän määrän mestaruuteen vaadittavia pisteitä, Mäkelä jatkoi.
Britannian avoin Formula Ford-sarja tunnetaan nuorten formulakuljettajien ponnahduslautana kohti isompia ja tehokkaampia formulaluokkia. Sarja alkoi vuonna 1967. Sen mestaruuden ovat voittaneet muun muassa James Hunt, Ayrton Senna ja Jenson Button.
Mestaruuden varmistuttua Mäkelä suuntaa katseensa kohti F3-luokkaa.
- Neuvotteluja F3-sopimuksesta käydään koko ajan. Toivon, että ensi kauden suunnitelmat selviävät seuraavan kuukauden aikana. Sitä ennen aion nauttia mestaruudesta muutaman päivän, Mäkelä suunnitteli.
Britannian Formula Ford-luokka
Pistetilanne 18/20 osakilpailun jälkeen:
1. Valle Mäkelä 449 (varmistanut mestaruuden)
2. Daniel Clarke (GB) 365
3. Charlie Kimball (USA) 360
4. Sebastian Hohenthal (S) 359
5. Joe D´Agostino (USA) 312
Valle Mäkelä
Syntynyt: 2.2.1986
Asuinpaikat: Laitila, Suomi ja Bishop's Stortford, Englanti
Ura: Aloitti Kartingin neljän ikäisenä, ensimmäinen Karting-kilpailu seitsemän vanhana.
Parhaat saavutukset
Vuosi 2000: Kartingin ICA Junior Suomen mestari
Vuosi 2001: Kartingin ICA Formula A SM-kakkonen, Baltian ICA-luokan toinen.
Vuosi 2002: Formula Ford-luokan Suomen mestari, PM-hopea. Autourheilun Kansallisen Keskusliiton ”Vuoden tulokas”-palkinto.
Vuosi 2003: Britannian avoimen Formula Ford –sarjan kolmas.
Vuosi 2004: Britannian avoimen Formula Ford-sarjan mestari. Yhdeksän osakilpailuvoittoa, kahdeksan paalupaikkaa.
(MTV3-STT)