MTV3 MAXin asiantuntija veikkaa, että jalkapallon Englannin Valioliigan kärkikolmikko ei muutu. Muista ei ole vielä haastamaan heitä kovimmassa kärjessä.
Keken mielestä Manchester City, Chelsea ja Manchester United ovat muita suurseuroja stabiilimmassa tilassa pelaajistonsa osalta. City teki miljoonahankintansa hyvissä ajoin, Chelsea on pistänyt paljon pelaajia ulos, mutta tärkeimmät ovat jääneet ja ManU:n joukkue on lähes sama kuin viime kaudella.
– Arsenalista on puhuttu, että rahaa on, mutta sitä ei ole käytetty. Cityllä asiat on parhaiten kunnossa, muilla ei ole tullut yhtä kovia vahvistuksia. Arsenalilla, Tottenhamilla ja Liverpoolilla on isot kysymykset edessä, niihin saadaan vastauksia vasta elokuun siirtoikkunan umpeutumiseen mennessä, Keke sanoo.
Arsenal kävi Helsingissä näyttämässä, että peli kulkee parhaimmillaan loistavasti. Keken mielestä heillä kuitenkin osui kaikki kohdilleen siinä yksittäisessä ottelussa, ja kysymyksiä on vielä paljon.
– Heillä on asiat ihan ok, mutta kun vahvistuksista on puhuttu paljon, mutta isoja ei ole saatu. Mikel Arteta oli loistava Helsingissä, mutta pystyykö hän tekemään sitä koko ajan, kun on liiga ja europelit käynnissä? Selvä maalintekijä puuttuu heiltä edelleen Robin van Persien menettämisen jälkeen. Ulos laitettiin muun muassa Andrei Arshavin, Gervinho ja Marouane Chamakh, mutta tilalle ei ole saatu parempia. Heitä kuitenkin käytettiin viime kaudella, Keke muistuttaa.
Tottenhamin osalta elintärkeä kysymys on Gareth Balen kohtalo. Real Madrid on valmis takomaan kovat rahat pöytään Balesta. Tottenham haluaa kuitenkin pitää walesilaisesta kiinni. Vahvistuksia Andre Villas-Boasin johtama seura on jo saanut, kun Paulinho, Roberto Soldado ja Nacer Chadli on tuotu White Hart Lanelle. Bale on kuitenkin kaiken ydin, hän on Tottenhamin tärkein pelaaja, mutta toisaalta.
– Jos Tottenham saa Balesta sata miljoonaa, heillä on yhtäkkiä mahdollisuus hankkia useampi huippupelaaja ja lähteä kilpailemaan kovistakin nimistä, Keke sanoo.
Liverpoolin joukkueet eri asetelmissa
Arsenal otti viime kaudella neljännen sijan ja Champions League -karsintapaikan. Tottenhamin viides sija toi paikan Europa Leaguen karsintaan. Heidän alapuolelleen sijoittuneilla Evertonilla ja Liverpoolilla on kova työ nousta tappelemaan europelipaikoista.
– Kuudenneksi sijoittunut Everton on iso kysymys. Kun David Moyes lähti ManU:un, he hankkivat Roberto Martinezin, joka on hieno valmentaja. Hänellä on kuitenkin ihan oma filosofia, ja muutos kauan vaikuttaneeseen Moyesiin on todella iso, Keke sanoo.
Liverpoolissa on oltu tulisilla hiilillä koko kesän ajan, kun maalitykki Luis Suarez on venkoillut seurasta pois. Eilen hän kuitenkin ilmoitti, että jää ainakin toistaiseksi. Pool alkoi saada viime kauden lopussa, Suarezin johdolla, paattinsa vakaaksi, joten tällä kaudella voi olla hyviä mahdollisuuksia.
– Heillä oli todella hyvä loppukausi, manageri Brendan Rodgers sai omat filosofiansa ajettua läpi ja nyt on hankittu Kolo Toure, joka on hyvä vaihtoehtopelaaja, sekä edeltäjäänsä isokokoisempi maalivahti Simon Mignolet, joka dominoi aluettaan enemmän kuin Pepe Reina. Myös uudet hankinnat Luis Alberto ja Iago Aspas ovat päässeet sisään hyvin. Kaikki raportit harjoituskauden peleistä ovat olleet todella positiivisia, Armstrong luettelee Poolin mahdollisuuksia.
– Liverpoolille on äärimmäisen tärkeää se, että Suarez saadaan pidettyä. Heillä ei ole toista pomminvarmaa maalintekijää. Eri asia on se, että kun hän on ilmoittanut, että haluaa pois. Muille pelaajille voi olla vaikeaa ottaa hänet avosylin takaisin. Lisäksi seuran ja fanien reagointi on yksi juttu.
Keke uskoo, että myös yhdeksänneksi sijoittunut Swansea voi olla parempi kuin viime vuonna. Swansea on hankkinut seitsemän uutta pelaajaa ja esimerkiksi Jonjo Shelvey ja Wilfried Bony nostavat odotuksia.
Nousijoilla vaikea ajat edessä
Armstrong povaa nousijajoukkueille Cardiffille, Crystal Palacelle ja Hull City Tigersille vaikeita aikoja.
– He ovat varmasti alhaalla taistelemassa relegaatiota vastaan. Ehkä yksi heistä pystyy taistelemaan viiden viimeisen yläpuolella, mutta hankala kausi tulee kaikille kolmelle, Keke sanoo.
Hän uskoo, että putoamistaisteluun saattavat liukua myös Stoke, Fulham ja Newcastle. Viime kaudella 11:nneksi sijoittunut Norwichkin voi olla heikommassa asemassa tulevalla kaudella. Taistelu on joka tapauksessa tiukkaa, viime kaudella Norwichin ja viimeisen säilyneen joukkueen Sunderlandin ero oli vain viisi pistettä. Välissä oli viisi joukkuetta.
– Stokella tuli uusi manageri Mark Hughes, jolla on täysin eri filosofia. Joukkue on rakennettu tietyllä tavalla. Fulhamin ongelma voi olla se, että se ei välttämättä ole vahvistunut tarpeeksi, Keke sanoo.
– Sunderlandilla puolestaan on tullut paljon pelaajia sisään. Se kestää aikansa, ennen kuin siitä tulee joukkue. West Bromwich aloitti viime kauden aivan upeasti, jos heillä ei ole nyt hyvä alku, hekin voivat olla siellä 6-7 viimeisen joukossa taistelemassa relegaatiota vastaan, hän veikkailee.
Valioliiga alkaa tulevana lauantaina 17. elokuuta. Katso avauskierroksen ottelut tästä
MTV3 MAX Sport 1 -kanava ja Katsomo lähettävät avauskierrokselta lauantain ottelut Liverpool-Stoke, Arsenal-Aston Villa sekä Swansea-Manchester United. Sunnuntaina ottelut Crystal Palace-Tottenham ja Chelsea-Hull sekä maanantaina Manchester City-Newcastle.