Valio vetää myynnistä vieroitusvalmistetta – tästä tunnistat virheellisen tuotteen

Valio tiedottaa poistavansa myynnistä erän vieroitusvalmistetta.

Valio kertoo tiedotteessaan poistavansa myynnistä erän Tuuti® 2 -nimistä maitopohjaista vieroitusvalmistetta 1 litran pakkauskoossa. Poisvedettävien tuotteiden parasta ennen -päiväys on 10.3.2023. Takaisinvedon syy on se, että erässä on epäily tuotelaatupoikkeamasta, joka johtuu tuotantolinjan hetkellisestä häiriöstä. Kyseisen erän tuotteita llitran koossa ei pidä käyttää, mutta muita eriä ja tuotekokoja voi käyttää normaalisti.

Mistä virheellisen tuotepakkauksen tunnistaa? Valion mukaan virheellinen tuotepakkaus voi olla pullistunut tai tuote voi olla kokkareinen tai haista tai maistua pahalle. 

Jos lapsi on syönyt tuotetta, joka maistui ja tuoksui normaalilta ja pakkaus oli normaali, siitä ei Valion mukaan ole haittaa. Takaisinvedon kohteena olevia tuotteita ei kuitenkaan pidä käyttää, sillä osa tuotteista on saattanut tai saattaa pilaantua. 

Katso myös: Joululahjalelujen turvallisuus huolettaa – voivat aiheuttaa jopa tukehtumisvaaran lapsille

Joululahjalelujen turvallisuus huolettaa – voivat aiheuttaa jopa tukehtumisvaaran lapsille 3:06
Vakavin riski pienten lasten leluissa on se, että niistä voi irrota pieniä osia, joihin lapsi voi pahimmillaan leikkiessään tukehtua.

Lähde: Valio

Lue myös:

    Uusimmat