Vakuutusten vertailu helpottuu: "Mahdollisuudet siihen, että asiakas ymmärtää, mitä on ostamassa, paranevat"

Vakuutus kattaa myös tee-se-itse-asennuksia 1:42

Vakuutusten vertailun pitäisi tulla entistä helpommaksi, kun uusi laki vakuutusten tarjoamisesta tulee voimaan ensi viikolla.

Video: Vakuutus kattaa myös tee-se-itse-asennuksia

Kuluttajan kannalta yksi tärkeä uudistus on, että vakuutusyhtiön on annettava asiakkaalle kaikki merkitykselliset tiedot vakiomuotoisella avainasiakirjalla. Tämän pitäisi ainakin teoriassa lisätä vakuutusten vertailtavuutta.

Laki säätelee myös vakuutusten yhteydessä myytäviä palveluita. Jos esimerkiksi sairausvakuutuksen yhteydessä tarjotaan kuluttajalle älykelloa, on hänelle ilmoitettava, että vakuutuksen voi hankkia myös ilman kelloa. Toisin päin tämä tarkoittaa sitä, että tavaran tai palvelun ehtona ei saa olla vakuutuksen ottaminen tietystä vakuutusyhtiöstä.

Lakimuutos helpottaa asiakkaan taivallusta vakuutusviidakossa, sanoo Finen Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan johtava neuvonantaja Ville Raulos.

– Mahdollisuudet siihen, että asiakas ymmärtää, mitä on ostamassa, paranevat. Tästä voi seurata se, että riitaisuuksien määrä jollakin aikataululla jonkin verran vähenee, Raulos sanoo.

– Dramaattista muutosta tuskin tulee, koska ne kysymykset joita esimerkiksi meille useimmiten esitetään, liittyvät usein lain tai sopimusehtojen tulkintaan. Nämähän eivät ratkea myyntivaiheessa annettavalla tiedolla.

Lainsäädäntö entuudestaan hyvällä tasolla

Finanssialan EU-asioiden johtajan Mari Pekonen-Rannan mukaan uudessa laissa sääntöjä on yksityiskohtaisempia. Tämä voi hänen mukaansa vähentää riitoja.

– Kun erilaisten prosessien tulee olla entistä tarkemmin dokumentoituna ja suunniteltuna, erimielisyyksien selvittäminen voi olla helpompaa. Tämä huomattiin sijoituspalveluiden puolella, kun sinne tuli aikaisemmin vastaavaa säätelyä: se näkyi sijoitusneuvonnan riitatilastoissa riitojen vähenemisenä, Pekonen-Ranta sanoo.

Uusi laki pohjautuu Euroopan unionin vakuutusten tarjoamisesta annettuun direktiiviin vuodelta 2016. Suomen jo olemassa olevaan melko yksityiskohtaiseen vakuutussopimuslakiin se tuo verraten vähän muutoksia.

Vaikka uusi laki parantaa entisestään asiakkaan mahdollisuuksia saada tietoa vakuutuksista, ei lisääntyvä tieto tässäkään tapauksessa ole tuskatonta.

– Oikeasti ratkaisu vakuutusmyyntiin ei ole se, että annetaan hirveitä paperipinoja, vaan kyllä se paremminkin menisi siihen, että pyrittäisiin tiivistämään ja esittämään tieto mahdollisimman selkeässä muodossa, sanoo Finen Raulos. 

Lue myös:

    Uusimmat