Väitös: masennuksen hoito liian lääkekeskeistä

Suomesta puuttuu toimiva masennuksen hoito- ja kuntoutusjärjestelmä.

Masentuneen mahdollisuuksia päästä psykoterapiaan tulee lisätä ja saattaa ihmiset tasa-arvoisiksi tämän hoitomuodon saamiseksi, todetaan Kuopion yliopistossa tänään tarkastetussa väitöskirjassa.

Proviisori, psykologian maisteri Marianne Enäkoski haastatteli syvällisesti 20:tä masennuslääkkeitä käyttävää henkilöä. Tutkimuksen mukaan lääkkeiden käyttöön liittyi lukuisia ongelmia. Enäkosken mukaan masennuksen hoito on lääkekeskeistä ja oireisiin keskittyvää, vaikka kyseessä on monimuotoinen ilmiö, jossa myös auttamistapojen tulisi olla monipuolisia.

Tutkija kysyy, onko eettisesti oikein tarjota masentuneelle pelkästään tai ensisijaisesti masennuslääkkeitä, vaikka niitä käyttämällä ei kyetä ratkaisemaan keskeisiä ongelmia eli itsestä vieraantumista ja elämänhallinnan tunteen kadottamista.

Ongelmallista on myös se, että masennuslääkkeitä kokeillaan huolettomasti. Masentuneet uhraavat melkoisia rahamääriä kokeilutoimintaan, koska vain harvat saavat ilmaisia näytteitä. Kun lääkkeen auttava merkitys perustuu kokeiluihin tiedon asemesta, on kyseessä epämääräinen hakuammunta.

Tutkimuksessa paljastui myös tapauksia, joissa lääkettä määräävä lääkäri ei edes tapaa potilasta vuosiin, ainoastaan reseptit uusitaan. -Masennuslääkkeet auttavat kestämään vaikeaa elämäntilannetta paremmin, mutta niiden käyttöön liittyy häpeän tunteita ja pelkoja riippuvuudesta ja oman kehon hallinnan menettämisestä. Lääkkeet aiheuttavat myös runsaasti haittavaikutuksia, tutkimuksessa todetaan.

Tutkijan mukaan masentuneiden kohdalla ei noudateta potilaan asemasta ja oikeuksista säädettyä lakia, joka käsittää autonomian yksilön oikeudeksi ja puolustaa yksilön oikeutta informaatioon. Masentuneet eivät saa riittävästi osallistua hoitoaan koskevaan päätöksentekoon ja he jäävät vaille haluamaansa lääkeinformaatiota. He eivät myöskään jaksa puolustaa oikeuksiaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat