Äitiyden katuminen on yleisempi asia kuin moni luulee, mutta silti asiasta vaietaan visusti.
Äidiksi tulemisen oletetaan olevan onnellinen tapahtuma, mutta aivan jokaisessa perheessä näin ei kuitenkaan ole. Nyt arkaa aihetta ollaan nostamassa pinnalle laajalle levinneen nettikampanjan ansiosta. Kampanjan tavoitteena on tehdä äitiydestä perinteisten mallien sijaan yksilöllinen kokemus kaikkine tuntemuksineen.
Äitiys on nykyisin oma valinta, ei pakko
Vagenda-lehteen nimimerkillä Tammy kirjoittanut äiti jakaa oman kokemuksensa siitä, miltä tuntuu toivoa, ettei hän olisi koskaan saanut lapsia. Tammyn mukaan lapsen saaminen ei ole kaiken kärsimyksen arvoista.
– Älkää ymmärtäkö minua väärin, rakastan lapsiani. Se verottaa kuitenkin paljon niin fyysisesti kuin henkisestikin, Tammy kertoo.
Hän kertoo joutuneensa synnytyksen jälkeen leikkaukseen, joka on aiheuttanut paljon fyysistä kärsimystä. Tämä on vaikuttanut negatiivisesti myös tunnemaailmaan ja tehnyt hänestä sanojensa mukaan hirviön. Nämä tuntemukset saattavat olla tuttuja monelle tuoreelle äidille, mutta miksi naiset sitten katuvat lasten hankkimista?
– Äitiys ei ole enää naisten ensisijainen rooli, vaan he voivat päättää siitä itse, kertoo Toni Morrison, Sydämen politiikka -kirjan kirjoittaja.
Nykyisin tuoreet äidit saattavat jäädä lapsen saatuaan pohtimaan, oliko ratkaisu sittenkään oikea. Oliko lapsi todella se asia, mitä äiti halusi elämältään?
Äitiys aiheuttaa paljon epärealistisia odotuksia
Viime viikolla suosituksi kampanjaksi noussut on nostanut aran aiheen pinnalle.



