EU-komissio tutkii perusteellisesti Bonnier-kaupan, jonka osana on myös MTV – Telia: "Tutkinta on täysin odotustemme mukainen"
Euroopan komissio on aloittanut perusteellisen tutkimuksen arvioidakseen täyttääkö teleyhtiö Telian tarjous ostaa Bonnier Broadcasting unionin sulautuma-asetuksen.
Komissio kertoo olevansa huolissaan siitä, että sulautuman tuloksena syntyvä yritys voi syrjäyttää kilpailijoita audiovisuaalialalta.
– Tänään käynnistetyn perusteellisen tutkimuksen tarkoituksena on varmistaa, että Telian aikomus ostaa Bonnier Broadcasting ei johda hintojen nousuun tai valittavissa olevien televisiokanavien vähentymiseen Suomessa ja Ruotsissa, EU:n kilpailukomissaari, tanskalainen Margrethe Vestager sanoo komission tiedotteessa.
Telia: Asia etenee odotetusti
Peruteellinen selvittäminen ei tullut Telialle yllätyksenä.
– Toisen vaiheen tutkinta Bonnier Broadcastingin yrityskaupasta on täysin odotustemme mukainen, ja jatkamme mielellämme rakentavaa vuoropuhelua Euroopan komission kanssa. Uskomme vakaasti, että kaikki huolenaiheet ratkeavat perusteellisessa tutkinnassa, sanoo Telia Companyn lakiasiainjohtaja Jonas Bengtsson.
Telia Company odottaa, että päätös yrityskaupasta saadaan tämän vuoden loppupuoliskolla.
Ruotsin valtio omistajana
Telia ilmoitti 20. heinäkuuta viime vuonna aikeestaan ostaa Bonnier Broadcasting, joka omistaa suomalaisen MTV:n lisäksi ruotsalaisen TV4:n sekä myös maksukanava- ja suoratoistopalvelu C Moren. Velaton kauppahinta on 9,2 miljardia Ruotsin kruunua.
– Yritysosto on luonteva osa strategiaa, jonka tähtäimenä on tarjota asiakkaille lisäarvoa yhdistämällä johtava mobiili- ja laajakaistajakeluverkosto sekä teknologinen kyvykkyys pohjoismaiden vahvimpiin lukeutuvan mediatalon sisältöosaamisen kanssa, Telian tiedotteessa todetaan.
Ruotsin valtio on Telian suurin omistaja reilun 37 prosentin osuudellaan. Kaupan jälkeen Ruotsin valtio olisi siis omistajana yleisradioyhtiö SVT:n lisäksi myös maan suurimmassa yksityisessä tv-kanavassa.
Myös Mediahub Helsinki Oy, joka on MTV:n uutis-, ajankohtais- ja urheiluohjelmien päätuottaja, on osana kauppaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää