Vahva epäily piinaa perhettä – tapettiinko 18-vuotias Rene sittenkin? Perhe tarjoaa huomattavan vinkkipalkkion

Asvaltilla makaa nuori mies. Kasvot sarastavaa kesäaamua kohti, kädet levällään. Ympärillä kesätapahtumasta toipuva, nyt jo uinuva pikkukunta. 18-vuotias Rene Salminen on vakavasti vammautunut, eikä tule enää koskaan tajuihinsa. Salmisen perhe on vakuuttunut siitä, että Rene ei kuollut tapaturmaisesti, vaan henkirikoksen uhrina – ja joku tietää asiasta jotain. Perhe on nyt valmis tarjoamaan 5000 euron vinkkipalkkion sille, joka auttaa selvittämään, mitä Renelle tuona kesäyönä oikein tapahtui.


7. heinäkuuta 2013 Ikaalisissa käy kova kuhina. Käynnissä ovat jokakesäiset Sata-Häme Soi – festivaalit ja paikalle on saapunut väkeä pidemmänkin matkan takaa. Myös Rene Salminen on monien muiden nuorten tavoin liikenteessä. Renellä on vielä erityinen syy juhlaan, sillä taskussa komeilee uunituore ajolupa ja luvassa on se ensimmäinen baarireissu täysi-ikäisenä.

Hauskanpito alkaa kavereiden luota, ja kun ilta kääntyy jo yön tunneille, nuorison matka jatkuu Ravintola Onniin Ikaalisten keskustaan. Ravintola on festivaalien vuoksi tupaten täynnä.

Aamuyöllä kello kolmelta Rene ostaa tupakkaa samassa rakennuksessa sijaitsevasta kahvila Mimmistä. Myyjän mukaan Rene on hymyilevä ja ystävällinen, kuten aina. Illanvietto jatkuu suuressa kaveriporukassa valomerkkiin saakka.

rene_muisto

Jekkuilija ja kaikkien kaveri

Ollaan nykyhetkessä, eletään huhtikuuta vuonna 2016.

Salmisten keittiönpöydälle on levitelty lukuisia muistoja vuosien takaa. Valokuvia, joiden hetket palautuvat yhä elävästi mieleen.

Pörröinen häntä saa kyytiä, kun muun perheen tempauksellaan yllättänyt, leijonapukuun sonnustautunut nuorukainen hyppelee vehreällä nurmella. Hupsuttelun lomassa hän kaappaa kainaloon välillä äidin, välillä siskon. 

Naurun remakka täyttää keittiön. Tällainenhan Rene juuri oli, perheen jekkuilija.

– Renen jekuissa oli aina pointtina se, että saa hauskuuttaa muita. Että muilla oli hyvä olla. Rene oli hirveän kohtelias ja huomioi kaikki. Rene oli kaikkien kaveri, perhe kuvailee.

Kasvot käyvät pikkukaupungissa pian tutuiksi. Perheen mukaan Renen käsi nousi puolitutuillekin ja hän jäi suustaan kiinni kavereiden lisäksi niin pikkulasten kuin keski-ikäistenkin kanssa.

Ei Reneä oikein riitelemäänkään saanut, vaan kavereiden mukaan hän sivuutti kinasteluyritykset leikinlaskulla. Perhe oli huolissaan ja varoitteli, että Renen rohkea asenne voi kääntyä myös häntä vastaan.

– Sanottiinkin, että sinut vielä tapetaan, kun olet tuollainen. Vaikka varoiteltiin, niin Rene ajatteli, että kun ei tee mitään, niin hänelle ei tehdä mitään, Salmiset sanovat.

rene_taksi

Taksi ei vastannut

Palataan vielä heinäkuiseen aamuyöhön vuonna 2013.

Rene on luvannut viedä veljensä aamuvarhaisella töihin, joten Ravintola Onnin sulkeuduttua Rene soittaa aamuneljän maissa taksikyytiä kotiin. Taksin numerosta ei kuitenkaan vastata. On viikonlopun kiireisin aika, jolloin juhlaväkeä kuskataan kotiin illan riennoista.

Rene siirtyy kavereiden kanssa tien toisella puolella tyhjillään olevan Salen portaille. Kesäyö lämmittää vielä ja Rene oikaisee ulko-oven eteen. Kaveri yrittää toppuutella Reneä nukahtamasta. Rene kuitenkin vakuuttelee kavereilleen pääsevänsä kotiin joko taksikyydillä tai jonkun tutun viemänä. Paikalle saapuu lisää nuoria.

Väsymys vie pikku hiljaa voiton ja nuoret lähtevät kotiin. Rene jää nukkumaan porrastasanteelle ja nuoret jatkavat matkaa. Kaikki tuntevat toisensa, eikä rauhallisella pikkupaikkakunnalla tarvitse pelätä.

Rene jää yksin noin kello 05.15. Loputkin juhlaväestä alkavat kotiutua viereisestä puistosta, missä festivaalit pidettiin. Liikkeellä on enää yksittäisiä kulkijoita ja muutama siivooja. Aamu alkaa sarastaa. 

”Kyllä mä pian tuun”

Äiti kantaa huolta liikkuvaisesta kuopuksestaan ja vilkuilee vähän väliä puhelinta. Puoli kuudelta hän soittaa ja kysyy, milloin poika kotiutuu. Rene vastaa puhelimeen heti.

– Kyllä mä pian tuun, Rene sanoo.

Äiti kuulee äänestä, ettei Rene ole paikalla yksin. Jälkeenpäin hän on pohtinut, oliko pojan äänessä pelokkuutta.

Ikaalisten keskustassa siivoojat keräävät roskia ja tyhjiä tölkkejä, myös vanhan kaupparakennuksen pihalta. Renestä ei kuitenkaan ole ainoatakaan havaintoa kello kuuden ja seitsemän välillä.

Kello 06.45 Salen oviaukon luokse ilmestyy kuin tyhjästä tuntematon mies, joka juo siideriä. Mies häipyy ja siivojaa käy keräämässä mieheltä jääneen tyhjän tölkin. Hän ei havaitse alueella mitään poikkeuksellista. Ei myöskään Reneä.

Vain noin kymmenen minuuttia tästä mies ja nainen havaitsevat parkkipaikalla tajuttoman nuoren miehen makaamassa - Renen. He pyytävät paikalle lähistöllä liikkuneen vartijan, joka soittaa hätäkeskukseen. Rene makaa asvaltilla selällään, kädet levällään ja vartijan arvion mukaan noin viiden metrin päässä seinästä. Hän on vaikeasti vammautunut.

Paikalle saapuu ambulanssi ja Rene kuljetetaan Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, missä hän menehtyy myöhemmin sunnuntaina vammoihinsa.

Seuraavat viikot vierähtävät Salmisen perheellä kuin sumussa. Hautajaisiin saapuu satakunta vierasta, paljon kavereita ja tuttuja. Suru on koko pikkupaikkakunnan yhteinen. 

rene_loytopaikka
Rene löydettiin kuvan osoittamalta paikalta, noin viiden metrin päässä seinästä. Kädet levällään, jalat vastapäistä ravintolaa kohti. Hupparin huppu oli ajautunut pään alle.

Poliisi: Oletettavasti Rene putosi katolta

Poliisi puhuttaa Renen kuolemaan liittyen kymmeniä henkilöitä ja pyytää yleisön havaintoja illan tapahtumista. Silminnäkijähavainnon mukaan Renen edessä kaupalla seisoo kavereiden poistuttua kaksi vaaleahiuksista henkilöä.

Poliisin puhuttamat henkilöt eivät kuitenkaan kerro havainneensa tappelua tai riitelyä, eikä myöskään mitään itsemurhaan viittaavaa löydetä. Poliisin tietoon ei niinikään tule mitään, mikä viittaisi Renen joutuneen rikoksen uhriksi.

Renen vammat ovat vakavia: sairaalassa hänellä todetaan muun muassa aivovamma, selkäranganmurtuma, keuhkoruhjeet ja ilmarinta oikealla. Lisäksi hänellä on mustelmia muun muassa vyötärön sivussa, vasemmassa reidessä ja nilkassa sekä kyynärtaipeessa.

Marraskuussa 2013 poliisi toteaa kuolemansyyn tapaturmaksi: Rene on kiivennyt omatoimisesti Sale-kaupan katolle ja pudonnut sieltä kuolemaan.

Poliisin mukaan oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa todetut vammat ovat voineet aiheutua katolta putoamisesta. Rene oli kaveriporukan kanssa jutellut illan aikana katolle kiipeämisestä. Rakennuksen kattohuovasta löytyi poliisin tutkinnassa kolmen sentin korkuisia ryppyjä, joihin oli mahdollista kompastua. Nämä yhdistettynä yhden promillen humalaan ovat poliisin mukaan voineet olla kuolemaan johtaneiden tapahtumien taustalla.


Perhe kritisoi poliisin toimia

Perhe ei sulata tapaturma-teoriaa. He eivät usko, että Rene olisi päätynyt yksin talon katolle ja kuollut putoamisesta johtuneisiin vammoihin – varsinkaan, kun rakennuksen korkeus on vain viisi metriä.

Kukaan ei havainnut Renen kiivenneen katolle, ei myöskään aivan rakennuksen tuntumassa liikkunut siivooja.

– Rene oli todella liikunnallinen. Miksi hän olisi mennyt katolle yksin? Varsinkaan, kun hän lupasi viedä veljen töihin heti aamuseitsemältä. Renen vammat eivät myöskään sovi putoamiseen, hänellä ei ollut selkäpuolella tai olkapäissä mustelmia, perhe pohtii.

Poliisi toteaa vajaa kaksi viikkoa kohtalokkaan yön jälkeen, ettei Renen kuolemassa ole syytä epäillä rikosta. Salmiset kritisoivat poliisin toimia ja uskovat heidän lopettaneen tutkinnan liian varhain sekä jättäneen oleellisia asioita tutkimatta. Ensimmäisenä Salmiset ihmettelevät, kuinka tapahtumapaikkaa ei eristetty. Alueella jatkuivat festivaalit ja parkkipaikka, jolta Rene löydettiin kuolleena, täyttyi autoista. Poliisi kävi tapahtumapaikalla vasta iltapäivällä. 

Renen vaatteista ei tutkittu muita dna-todisteita. Perhe on säilönyt Renen yllä olleen harmaan hupparin, farkut ja kengät paperipussiin, jos niitä tarvittaisiin myöhemmin.

Reneä oli myös mahdollisesti haastettu ravintolassa tappeluun. Ulkopaikkakuntalainen mies oli tuupannut baaritiskillä ollutta Reneä, ja tämä oli tönäissyt miestä takaisin. Mies oli yrittänyt lyödä, mutta Rene oli lähtenyt tilanteesta pois. Rene oli ihmetellyt välikohtausta baarissa olleelle kaverilleen. Ja olipa ravintolassa kuultu uhkaava huutokin: ”Salminen, sä vielä kuolet!”.

Tästä välikohtauksesta on todisteina ainoastaan Renen kertomus. Ravintolassa oli ollut sinä yönä toinenkin tappelu, joka ei kuitenkaan poliisin mukaan liittynyt Renen kuolemaan.

Vuonna 2014 perhe sai nähtäväksi valvontakamerakuvaa yöltä. Vastapäisen kahvilan valvontakamera oli rikki, mutta läheisin kamera kuvaa tapahtumapaikkaa korttelin päästä. Valvontakamerakuvassa Salmisten huomion kiinnitti kaksi autoa, jotka pyörivät ravintolan ja Salen väliä: Volvo 240 ja Nissan Micra.

Myös alueella liikkunut vartija havaitsi Volvon ajavan puiston ympärillä. Vartijan mukaan autossa oli paljon porukkaa kyydissä ja he huutelivat alueelta roskia keränneelle siivoojalle, että ”varmaan hienoa hommaa”.

Perhe epäilee, että joku autossa istunut on havainnut jotain Renen kuolemaan liittyen.

Poliisi: Jokainen kivi on käännetty

Poliisi ei salassapitomääräysten vuoksi voi kommentoida Renen kuolemansyytutkintaa ja sen käänteitä. Poliisi kommentoi kuolemansyyntutkintaa vain yleisluontoisesti ja ja korostaa, että tutkinnassa käännetään jokainen kivi.

– Jos jotain olisi jäänyt epäselväksi, emme sulkisi tutkintaa, rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta sanoo.

Kinnusen mukaan poliisilla on paljon kuolemantapauksia, jotka alkavat esimerkiksi epäselvinä kuolemansyytutkintoina, mutta muuttuvat tutkinnan edetessä esimerkiksi henkirikostutkinnaksi.

Poikkeuksellista olisi se, että vuosia sitten päätetty tutkinta avattaisiin uudelleen. Sekin on kuitenkin mahdollista. Jos selkeätä näyttöä ilmenisi, että kyseessä olisikin rikos, tapaus voitaisiin avata uudelleen. Näytön pitäisi kuitenkin olla konkreettista – pelkät huhupuheet eivät riitä.

– Jos jotain todellista ilmenisi tai jos on oikeasti todistaja, joka on havainnut jotain, Kinnunen sanoo.

rene_hautakivi

Kanteluita mapillisen verran

Renen kuolema ei jätä perhettä rauhaan.

Salmiset ovat ottaneet yhteyttä niin Sisä-Suomen poliisiin, oikeuskansleriin, poliisihallitukseen kuin valtakunnansyyttäjänvirastoonkin.

– Usko oikeuslaitoksiin on mennyt, perhe toteaa.

Kanteluita on kolmen vuoden aikana kertynyt mapillisen verran, useita kymmeniä. Vastaus on aina ollut sama: tapauksessa ei ole tarvetta avata rikostutkintaa. Kantelut ovat kuitenkin myös tuottaneet tulosta.

Viime toukokuussa Valvira muutti Renen kuoleman luokan tapaturmaisesta epäselväksi kuolemaksi. Perusteena tälle oli se, ettei mikään viitannut siihen, että Rene olisi ollut katolla ja pudonnut sieltä.

Rikosoikeuden professori: Alkutilanne hoidettiin huonosti

Salmiset ottivat yhteyttä myös Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaseen ja pyysivät hänen arviotaan siitä, onko poliisi menetellyt oikein Renen kuolemaa tutkiessaan.

Tolvasen mukaan tutkinnassa on tehty paljon virheitä jo aivan alkumetreillä, ja niitä on lähes mahdotonta paikata nyt jo vuosien jälkeen. Tolvasen mukaan se, että Rene olisi joutunut henkirikoksen uhriksi on lähes yhtä todennäköistä kuin se, että hän olisi tippunut tapaturmaisesti katolta.

– Alkutilanne hoidettiin huonosti ja sen takia peli on menetetty. Aika monta kiveä on jätetty kääntämättä. Tapauksessa olisi selkeästi ollut edellytyksiä aukaista rikostutkinta, Tolvanen arvioi MTV Uutisille.

Alkuvaiheen laiminlyönti menee Tolvasen mukaan osaltaan hälytyskeskuksen piikkiin, kun tapahtumapaikalle ei pyydetty poliisia. Heti aloitetussa paikkatutkinnassa olisi saattanut löytyä todisteita mahdollisesta rikoksesta. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, eikä rikospaikkatutkintaa voi enää jälkikäteen suorittaa.

Tolvanen myös ihmettelee oikeuslääkärin lausuntoa, jonka mukaan Renen vammat sopivat katolta putoamisesta johtuneiksi.

– Siihen ei sen sijaan otettu kantaa, olisivatko vammat voineet sopia myös pahoinpitelyvammoiksi, jos lähtökohtaisena olettamuksena olisikin pahoinpitely. Kyllä tässä poliisin asenteellisuus paistaa läpi.

Traagisessa kuolemantapauksessa suru voi saada omaisista tiukan otteen, eikä kuolemaa voi uskoa todeksi. Tolvanen ei kuitenkaan näe, että Salmiset kaipaavat vastauksia surusta sokaistuneina.

– Ymmärrän hyvin, miksi perhe kantelee tästä. Tapauksen tuominen julkisuuteen ja mahdollisesti uusien todistajien ilmaantuminen alkaa olla ainoa vaihtoehto sille, että tapauksesta aloitettaisiin vielä rikostutkinta, Tolvanen sanoo.

rene_palkkio

Onko kaikki kivet käännetty?

Salmiset toivovat, että vuosien vieriminen ja reilu vinkkipalkkio edesauttavat sitä, että Renen kuolemasta jotain tietävä kertoisi tapahtumista poliisille. Perhe on lupautunut maksamaan 5000 euroa sille, joka antaa poliisille vinkin, joka johtaa rikostutkinnan avaamiseen ja lopulta oikeuskäsittelyyn. 

Poliisin mukaan kaikki mahdollinen on tutkittu. Salmisten suru ei häviä, mutta vielä on toivoa siitä, että jokin kivi olisi jäänyt kääntämättä.

– Ei meillä ole juhlapyhiä, eikä viikonloppuja. Mitä niitä viettämään, kun yksi on poissa, äiti suree.


*Erikoisraportissa on haastateltu Renen vanhempia, siskoa ja ystävää. Lisäksi artikkelissa on käytetty pohjana kanteluita sekä kuolemansyynselvitystä.

Tiedätkö jotain?

Rene Salminen löytyi kuolleena 7. heinäkuuta 2013 Ikaalisten keskustassa sijaitsevan vanhan Sale-kaupan parkkipaikalta noin kello 07.00.

Poliisin arvion mukaan Rene on kuollut kello 06.53-07.04 välisenä aikana.

Salmisen perhe tarjoaa 5000 euron palkkion sille, joka antaa oikeuskäsittelyyn johtavan vinkin.

Mahdolliset vihjeet tai tiedot tapahtumayöstä voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi tai numeroon 0295 440 131. Vinkin voi antaa myös nimettömänä.

Lue myös:

    Uusimmat