Kahdelta Vaasassa sijaitsevalta uimarannalta on löydetty vatsatautia aiheuttavaa norovirusta. Aiheuttajana pidetään jätevesivuotoa. Ympäristötarkastajan mukaan uimarantojen vettä saastuttaa ihmisen ulostetta tai jätevesivuotoja useammin lintujen ulosteet.
Tällä hetkellä sekä Hietasaaren että Mansikkasaaren uimarannoilla uimista suositellaan vältettävän. Alun perin Vaasan Onkilahdella havaittu jätevesivuoto johti toimenpiteisiin, jossa lähialueiden uimarannoilta otettiin vesinäytteitä.
– Niissä havaittiin bakteeriperäistä pilaantumista Mansikkasaaren uimarannalla, joka laitettiin heti käyttökieltoon, kertoo ympäristötarkastaja Esa Hirvijärvi.
Ei uintikieltoa
Myöhemmissä mittauksissa bakteeriperäistä saastumista ei enää havaittu, mutta sen sijaan virussnäytteistä paljastui, että Mansikkasaaren uimavedessä on sekä noro- että adenovirusta ja Hietasaaren uimarannalla norovirusta.
Käytännössä aina ihmisen ulosteesta tai jätevesivuodoista peräisin oleva norovirus aiheuttaa vatsatautia, adenovirus sen sijaan tavallisimmin hengitystieinfektioita. Adenoviruksen tarkkaa lähdettä Mansikkasaaressa ei tiedetä.
Uimista ei täysin kielletä kyseisillä uimarannoilla, mutta sitä ei myöskään suositella.
– Bakteeriperäisille saastumisille on olemassa raja-arvot, joiden ylittyessä ranta on asetetaan uintikieltoon. Viruksille ei ole raja-arvoa ja siksi uimakieltoa ei ole asetettu, selittää Hirvijärvi.
Suihku ja käsien pesu auttavat
Vaasan uimarannoista otetaan jälleen uudet virusnäytteet ensi viikolla.
