Vaasan tilanne lyö Sportia kasvoille – "Puhutaan sadoistatuhansista euroista"

Neljä Vaasan Sportin kotiottelua siirtyy 0:55
Tulosruutu: Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén ja päävalmentaja Risto Dufva kommentoivat kotiotteluiden siirtymisen vaikutuksia.

Jääkiekon SM-liigaseura Vaasan Sport joutuu siirtämään neljä kotiotteluaan kaupungin tuoreen koronatartuntaryppään myötä. Tilanteella on huomattavat vaikutukset Sportin lähiaikojen liikevaihtoon.

Koronavirus on levinnyt Vaasassa tuoreeltaan voimakkaasti, ja tartuntoja on etenkin monilla nuorilla aikuisilla. Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tilanteen myötä kieltää kaupungissa kaikki yli 50 hengen kokoontumiset tämän kuun 25. päivään saakka.

Vaasan Sport pystyy jatkamaan harjoittelua ja vierasotteluiden pelaamista, mutta kotiotteluita seura ei pääse lähiaikoina pelaamaan. Sportilta siirtyy neljä kotiottelua, jotka sillä olisi ollut aikavälillä 10.–24.10.

– Eihän tämä mitenkään miellyttävä asia ole missään tapauksessa. Viikko sitten kaikki oli sovittu viranomaisten kanssa ja tilanne Vaasassa oli suht rauhallinen. Yhtäkkiä tulee tällainen tartuntarypäs, joka sekoittaa pakkaa aika lailla, Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén kertoo MTV Urheilulle.

Pakka sekoittuu tulevan pelipäivien uudelleen rukkaamisen myötä myös taloudellisesti.

– On totta kai selvää, että kun siirretään neljä ottelua, siinä tulee liikevaihtoon ainakin hetkellisesti lovi. Toki ne pelit saataneen pelattua myöhemmin ja toivon mukaan tilannetta saadaan silloin korjattua. Mutta neljä kotiottelua… tässäkin tilanteessa puhutaan sadoistatuhansista euroista liikevaihdon osalta. Sen verran se vaikuttaa.

Jos Vaasa saa koronatilanteen rauhoittumaan eikä yli 50 hengen julkisten tilaisuuksien kieltoa tarvitse tämän kuun 25. päivän jälkeen jatkaa, Sport pääsisi aloittamaan kotiottelunsa tuon jälkeen.

– Toivon ja uskon, että tällaisen rajun toimenpiteen myötä – jossa on aika mittavasti suljettu erityyppisiä toimintoja Vaasassa – tilanne korjaantuisi suhteellisen nopeasti. Tilanne olisi klolmen viikon päästä tilanne rauhoittunut ja päästäisiin sitten jatkamaan kautta niin kuin oli suunniteltu vielä tuossa viikko sitten, Kurtén sanoo.

Kurténin mukaan Sport ei ole vakavasti harkinnut siirtyneiden kotiotteluidensa pelaamista jollain muulla paikkakunnalla. 

Jos yli 50 hengen tilaisuuksien kielto Vaasassa jatkuisi pidempään, olisiko se mahdollista, että Sport pelaisi kotonaan ilman yleisöä?

– Ainakin kaukaa haettu vaihtoehto se on. Toki tässä tilanteessa tulee yllättäviäkin tilanteita eteen, kuten tämä. Pitää olla aina luova ja pohtia, millä tavalla toimintaa pystytään jatkamaan ja millaisia ratkaisuja se vaatii. Ei voida sanoa, että ei varmasti tehdä näin, mutta uskon, että rajut toimenpiteet vaikuttavat positiivisesti tähän tartuntatilanteeseen ja sitä kautta päästään siihen tilanteeseen, jossa oltiin muutama päivä sitten.

Kiintoisa yksityiskohta on, että Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi vahvan suosituksen joukkueurheilun ja kilpailutoiminnan laittamisesta tauolle, mutta kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta ei nähnyt estettä Sportin harjoittelun ja vierasotteluiden pelaamisen jatkumiselle.

– Pitää muistaa, että tämä on pelaajien ammatti ja työpaikka. Koskeeko tämä myös työpaikkoja? Todettiin, että pelaajat harjoittavat omaa ammattiaan tässä ja voimme ohjeistuksen mukaan jatkaa harjoittelua ja vieraspelin pelaamista, Kurtén ruotii.

"Tosi varovaisesti pitää elää ja olla arjessa"

Maalikooste: Pelicans - Sport 4:11
Sport on pelannut toistaiseksi tällä liigakaudella yhden ottelun, jonka se hävisi Pelicansille Lahdessa.

Kun erinäisiä tartuntatapauksia on kantautunut viime aikoina useammasta SM-liigaseurasta, osa kiekkoyleisöstä on jo pelännyt liigakauden mahdollista keskeytymistä. Kun huolesta kysyy Kurténilta, hän asettelee sanansa punniten.

– Sanotaan näin, että totta kai tällaiset tilanteet kertovat sen, että tosi varovaisesti pitää elää ja olla arjessa. En puhu pelkästään liigajoukkueesta, vaan ylipäätään Suomen kansasta. Tilanteet muuttuvat nopeasti.

– Urheilutapahtumat eivät ole kuitenkaan olleet niitä paikkoja, joista nämä tartuntaketjut ovat sinänsä lähteneet liikkeelle. Ne ovat olleet ihan muualla. Tilanne on totta kai haastava kaiken kaikkiaan, mutta kyllä minä edelleenkin uskon, että pääsemme tässä eteenpäin. Luovia kuitenkin pitää.

Miten yritätte pitää huolta, ettei seuranne piiriin tulisi koronatartuntoja?

– Oireettomana totta kai harjoituksiin – ja jos on sellainen olo, että voisi olla jotain, joukkuelääkäriin yhteyttä. Hyvin matalalla kynnyksellä jäädään pois harjoittelusta ja hyvin matalalla kynnyksellä myös testataan.

– Muuten joukkueen jäsenet pyrkivät toimimaan vastuullisesti arjessa. Sitä kautta tämä on ainakin toistaiseksi toiminut hyvin. Eihän meillä NHL-kuplaa Vaasassa eikä muuallakaan ole, mutta näitä ohjeita noudattamalla pyritään ainakin minimoimaan riskiä.

Sport pelaa seuraavaksi perjantaina Ässien vieraana ja sen jälkeen siirretyn ottelun lauantaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan.

Lue myös:

    Uusimmat