Väärennettyjä 50 euron seteleitä liikkeellä – käytetään toreilla varsinkin ruuhka-aikaan

Salon seudulla on viime viikkoina tarjottu maksuksi useita väärennettyjä 50 euron seteleitä.

Väärennettyjä seteleitä on tarjottu maksuksi ainakin kymmenessä paikassa. Kohteena ovat olleet lähinnä sellaiset paikat, joissa ei ole setelinlukijaa. Poliisi on myös tavoittanut henkilöitä, joilla on ollut hallussaan useita väärennettyjä 50 euron seteleitä. 

Poliisin mukaan setelit ovat melko aidon näköisiä, mutta tarkemmin tarkastellessa väärennyksen voi erottaa.

– Näistä puuttuu hologrammi ja painatuksessa sekä värissä on eroa jo silmämääräisesti. Tietysti näitä käytetään pienemmissä paikoissa, joissa on ruuhkaa ja kiirettä. Sellaisessa tilanteessa ilman setelinlukijaa nämä saattavat mennä läpi, rikosylikonstaapeli Heikki Anttila Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Esimerkiksi toreilla ei ole lukijakoneita, joilla setelin aitouden voisi todentaa.

Myös muita väärennettyjä seteleitä on ollut liikkeellä, mutta niitä ei ole ollut yhtä paljon kuin 50 euron seteleitä. 

– Salon alueella olemme tavanneet kymmenkunta seteliä, mutta emme tiedä onko niitä vielä liikkeellä. Siksi kauppiaiden täytyisikin olla tarkkana, jotta väärentäjän työ vaikeutuisi mahdollisimman paljon.

Muutamia epäiltyjä on poliisin tiedossa, mutta tutkinnan kerrotaan olevan vielä kesken.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista väärennetyistä seteleistä tehdyistä havainnoista.

Lue myös:

    Uusimmat