Vaaranen lähetyksessä: Ero ei ole liiton vika
Väestöliiton perhetoimintojen johtaja Heli Vaaranen muistutti tiistain Studio55.fi-lähetyksessä, että kumpikin osapuoli voi vaikuttaa parisuhteen pelastamiseen.
Heli Vaaranen totesi, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia − myös parisuhteessaan − jos niitä haluaa tehdä. Olisi kuitenkin syytä muistaa, että vika ei yleensä ole vain toisessa osapuolessa.
− Jos liittoni on huono, teen siitä itse 50 prosenttia. Jos en itse puolustaudu, vaadi muutoksia tai nouse barrikaadeille ja ala parantaa parisuhdetta, en voi syyttää vain liittoa, Vaaranen sanoi lähetyksessä.
Vaaranen myös korosti, että suhdetta olisi tärkeä hoitaa jo ennen kuin vakavat ongelmat ilmaantuvat. Jos eroon kuitenkin ollaan päätymässä, esteeksi nousee monesti pelko. Pelätään sitä, että niin sosiaalisen yhteisön, suku kuin lapsetkaan eivät hyväksy päätöstä.
− Hän, joka tekee rohkean siirron, saa syyn niskoilleen, Vaaranen kuvaili lähetyksessä.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Heli Vaaranen kertoi muun muassa syistä jäädä huonoksi koettuun avioliittoon.
Uusimmat
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
Lataa lisää