MInisteri Lintilän tapaus mittaa, mikä on ministerille liikaa, kirjoittaa MTV Uutisten vaaliasiantuntija Jari Korkki kolumnissaan.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) näytti jo selviytyvän sinänsä kiusallisesta WhatsAppin meemikohusta kuivin jaloin, kun hevosmiehen kumisaapas hörppäsi vettä uudemman kerran.
Kumpikin iltapäivälehti tuuppasi perjantai-iltana maailmalle jutun Lintilän alkoholinkäyttöepäilyistä, ja sen jälkeen meno on mediassa äitynyt vallan hulvattomaksi.
Kuvaavaa on, että vaikka Iltalehti journalistin ohjeiden mukaisesti oli toteuttanut samanaikaisen kuulemisen velvoitteen jo aivan ensimmäisessä perjantai-illan jutussaan, piti lehden käydä vielä lauantaiaamuna kysymässä Pyhtään yleisötapahtumassa Lintilältä asiaa vielä uudestaan. Ehkä ajatuksena oli, että edellisillan juttu olisi saanut jallupullon narahtamaan?
Lue myös: Mika Lintilä kiistää Ylellä, että hänellä olisi ongelmia alkoholin kanssa – kuittaa puheet huhuiksi
Ei siinä mitään, näin journalismi toimii: kohusta herutetaan kaikki irti niin kauan kuin herutettavaa on. Myös Kymen Sanomat oli kärppänä paikalla, kun Lintilä puolilta päivin ilmaantui vaalitorille kotkalaiseen kauppakeskukseen.