Tämä kaikki sinun tulee tietää äänestämisestä – yksi sääntö on ylitse muiden

Mikä on vaalipiiri? Ääni puolueelle vai henkilölle? Nämä asiat kannattaa tietää ennen äänestämistä 1:04
Mikä on vaalipiiri? Ääni puolueelle vai henkilölle? Nämä asiat kannattaa tietää ennen äänestämistä.

Kevään eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona 22. maaliskuuta. Ennakkoäänestys päättyy koko maassa 28. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä on 2. huhtikuuta. Mutta mitä kaikkea sinun tulee tietää, kun menet äänestämään? 

Juttu on julkaistu alun perin maaliskuussa 2019. 

Yksi sääntö ylitse muiden: Henkilötodistus mukaan

Suomessa äänestäminen on helppoa ja vaivatonta. Voi äänestää ennakkoon tai tavallisena äänestyspäivänä, ja onnistuupa äänestäminen myös ulkomailla tai laitoksessa kuten sairaalassa.

Myös kotona saa äänestää, jos kyky liikkua tai toimia on niin rajoittunut, ettei pääse äänestämään.

Yksi äärimmäisen tärkeä vaatimus äänestämään suuntaavan äänioikeutetun on kuitenkin täytettävä: äänestäjän on kyettävä todistamaan, että on se henkilö, joksi itseään väittää.

– Äänestyspaikalle tulee ottaa mukaan virallinen todistus eli passi, ajokortti tai henkilökortti, painottaa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä.

Käymme Jääskeläisen kanssa läpi joukon kysymyksiä siitä, miten äänestyspaikalla pitää käyttäytyä eli mitä äänestettäessä saa ja ei saa tehdä ja mikä on suositeltavaa ja mikä taas vähemmän.

Vaalijohtaja vastaa kärsivällisesti, ystävällisesti ja kiirehtimättä, vaikka välillä käy selväksi, että kaikki kysymykset eivät ehkä ole aivan sieltä fiksuimmasta päästä.

Mutta aloitetaan somettavan kansanosan kuumimmasta kysymyksestä eli selfieistä.

Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, saako äänestyskopissa ottaa selfien?

– Ei. Selfietä ei saa siellä ottaa, vaikka valitettavasti olen näitä selfieitä nähnyt joissain aiemmissa vaaleissa.

– Niitä on lievempiä eli sellaisia, joissa kuva otetaan siinä vaiheessa, kun lippu on vielä tyhjä. Hyvin epäasiallisia ovat sen sijaan ne selfiet, joissa näkyy ehdokkaan numero. Niitä en pidä asianmukaisina.

– Omassa somessaan voi ihan hyvin julistaa sananvapauden hengessä, ketä on äänestänyt, mutta todistusyrityksen eli kuvan julkaiseminen ehdokasnumeron kera ei ole asiallista. Toisaalta voi todeta, että kuvan todistusvoima on heikko, koska voit aina pyytää vaalivirkailijalta uuden lipun sanomalla vaikka, että merkintä meni suttuiseksi.

– Mutta on selvää, että sitä ei voi vahtia, koska vaalitoimitsijatkaan eivät voi tulla äänestyskoppiin katsomaan, mitä siellä puuhataan. Toivoisin, että tämä ilmiö ei yleisty, koska se ei kuulu vaalikulttuuriin ollenkaan.

Onko rajattu, kuinka kauan äänestyskopissa saa olla?

– Ei ole. Siellä ollaan se aika, mikä numeron piirtämiseen tarvitaan. Ja kyllä siellä saa miettiä, jos ehdokkaan etsimiseen menee aikaa, tai jos muista syistä vielä pohtii, ketä lopulta haluaakaan äänestää.

– Sekin on mahdollista, että mennessäsi äänestämään sinulla ei ole vielä ollenkaan tiedossa, ketä aiot äänestää ja voit alkaa tutkia ehdokaslistojen yhdistelmää vaalikopissa. Yleensä näin ei tehdä, koska ehdokkaita on paljon ja se vie aikaa. Se on kuitenkin sallittua.

Kuinka tarkkaa on, että äänestyslipussa on pelkkä ehdokkaan numero? Entä, jos äänestyslippuun on piirtänyt vaikka kukkasen mukaan?

– Se on erittäin tarkkaa. Mitään ylimääräistä ei lippuun kannata piirrellä, koska se todennäköisesti johtaa siihen, että ääni on hylätty. Epäasiallinen merkintä on laissa säädetty äänestyslipun hylkäämisen perusteeksi.

– Ja epäasiallisena merkintänä voidaan pitää esimerkiksi kukkaa tai hymiötä. Kenenkään ei äänestyslippuaan kannata riskeerata tällaisilla, ei vaikka se kuinka viatomalta saattaisi tuntua. 

Saanko numeron kirjoittaa kirjaimin? Kaksi eikä 2?

– Miksi kukaan haluaisi tehdä sen noin? Silloin otat riskin, että äänestyslippu on mitätön. Silloin siinä on sana kaksi, kun pitäisi olla numero 2.  

– Äänestyslippuun pitää piirtää ehdokkaan numero eikä yhtään mitään muuta. Numeroon, esimerkiksi 6 tai 9, voi lisätä pisteen, se on sellainen lisäys, joka vahventaa valintaa. Sellainen merkintä sallitaan.

Saako äänestyskoppiin mennä lapsen kanssa? 

– Lähtökohta on, että äänestyskoppiin mennään yksin. Toisaalta ei ole mitään estettä sillekään, että ottaa pienen lapsen, esimerkiksi taaperon mukaan. Mutta nämä ovat järjestyksenpitoon liittyviä asioita, jotka jokainen vaalilautakunta ratkaisee omalta kohdaltaan tilanteen mukaan.

– Jos tilanne vaalipaikalla on jostain syystä sekava, saattaa vaalilautakunnalta olla hyväkin veto sanoa, että mitä jos lapset odottaisivat tässä. Jos tilanne on rauhallinen, pienet taaperot saattavat ihan hyvin päästää mukaan koppiinkin.

– Ja kyllähän esimerkiksi yksinhuoltajien täytyy päästä äänestämään riippumatta siitä, löytääkö lapselle hoitajan tai että vaihtoehtona olisi vaikkapa jättää lapsi vaunuissa äänestyspaikan ulkopuolelle.

Onko äänestyskoppiin mukaan pääsevillä lapsilla ikärajaa?

– Mitään ikärajasääntöä ei ole, mutta esimerkiksi teinit eivät tule kyseeseen, jos he eivät toimi avustajina.

Miten toimitaan, jos äänestäjä tarvitsee avustamista?

– Äänestyspaikalla on aina erityinen vaaliavustaja, joka tarvittaessa avustaa äänestäjää tulemalla mukaan äänestyskoppiin.

Äänestämään ja äänestyskoppiin voi ottaa mukaan myös oman avustajan. Riittääkö tähän oma ilmoitus?

- Ratkaisu tehdään vaalilautakunnassa. Sinä [toimittaja itse] et varmastikaan voisi mennä avustajan kanssa, koska on ilmeistä, että et tarvitse avustajaa. Vaalilautakunnan ihmiset pystyvät kyllä havainnoimaan, kun tarve on oikea. Ja avustaja saa olla kuka tahansa äänestäjän valitsema henkilö.

Pitääkö avustajan tarve todistaa jollakin tavalla?

– Tavallisesti ei. Mutta jos esimerkiksi sinä menisit ja sanoisit, että tarvitset avustajaa, äänestyspaikalla varmaan spontaanisti esitettäisiin vastakysymys, että miksi. Yleensä tilanteet ovat selviä, eikä tarvitse kysellä.

Voisiko avustaja olla vaikka oma 10-vuotias lapsi?

– Ei oikein noin nuori, mutta esimerkiksi 15-vuotias hyvin voi jo olla vaaliavustajana. Mutta sekin on tapaus- ja tilannekohtaista. Varsinaista ikärajoitusta ei ole, mutta näistä ei käytännössä ole epäselvyyttä tai ongelmaa.

– Jos esimerkiksi käsi vapisee, voi äänestäjä käyttää omaa avustajaa tai sitten vaalipaikalla olevaa virallista vaaliavustajaa. Vaalipaikalle voi siis lähteä ihan yksinkin, vaikka tarvitsisi apua.

Entä jos ehdokasnumeron kirjaamisen jälkeen alkaakin katua, onko silloin sallittua hakea vaalivirkailijoilta uusi äänestyslippu?

– Se on ehdottoman sallittua. Ja se onkin hyvä kertoa myös tässä jutussa. Moni ei ehkä oivalla, että se todella on mahdollista, oli syy sitten mikä tahansa: jos muuttuu mieli tai numero menee sotkuun tai epäilee, että se ei ole tarpeeksi selvä. Silloin ehdottomasti kannattaa mennä takaisin vaalitoimitsijalle ja pyytää uusi äänestyslippu. Vanha revitään.

– Numeroa ei sen sijaan kannata sutata ja kirjoittaa uutta samaan äänestyslippuun, koska siinä on aina riski, että se katsotaan mitättömäksi. Aina kannattaa pyytää uusi lippu. Siistit korjausmerkinnät sallitaan, jos niistä ei synny epätietoisuutta. Mutta suttaamaan ja sotkemaan en kehota.

Entäs ykköset (1) ja seiskat (7), vieläkö niissä tulee sekaannusta, niinkuin joskus on uutisoitu?

– Sekaannusta ei ole, jos muistaa vetää seiskaan väliviivan. Ja ykkönenhän on oikein kirjoitettuna puhdas pystyviiva.

– Meillä oli 12 ikäluokkaa, jotka oppivat tekemään numeron 7 ilman väliviivaa. Heistä osa on jo äänestänyt eikä tässä suhteessa ole toistaiseksi havaittu mitään suurempaa ongelmaa. Väliviivattomat seiskatkin tietysti hyväksytään, jos ne ovat selviä.

– Lisäksi mallinumerot löytyvät kotiin tulleesta äänestysilmoituksesta ja ne ovat myös äänestyskopin seinällä. Niissä seiskassa on väliviiva.

Onko vielä jotain mainitsemisen arvoista?

– On vielä yleinen toive käsialasta: Kun se ehdokasnumero äänestyslippuun piirretään, voi kopissa hyvin käyttää pari sekuntia ylimääräistä aikaa siihen, että keskittyy numeron huolelliseen piirtämiseen. Se ei ole mikään nopeuskilpailu eikä merkintää tarvitse tehdä sekunnissa. On parempi kayttää pari sekuntia lisää siihen, että sen tekee huolellisesti! 

Lue myös:

    Uusimmat