Uutuuskirja paljastaa Suomen hallituksen tietovuodot - "Mikään ei näyttänyt pysyneen salassa"

Juho Niukkanen puolustusministeri
Vuonna 1953 Juho Niukkanen toimi valtiovarainministerinä ja Urho Kekkonen pääministerinä. Uutuuskirja paljastaa, että 40-luvulla puolustusministerinä toiminut Niukkanen vuoti uutuuskirjan mukaan tietoja Neuvostoliitolle.Lehtikuva
Julkaistu 22.10.2014 16:38

MTV UUTISET - STT

Neuvostojohtoa informoitiin hyvin Suomen hallituksen istunnoissa käsitellyistä asioista jatkosodan alla 1941.

Asia selviää tuoreesta kirjasta Stalinin salainen jatkosota (Docendo), joka käsittelee venäläisiä dokumentteja. Kirjan ovat toimittaneet professori Timo Vihavainen ja emeritusprofessori Ohto Manninen.

Kesäkuun alkupuolella 1941 päivätyssä asiakirjassa mainitaan muun muassa, että Suomen entinen puolustusministeri Juho Niukkanen oli ilmoittanut Neuvostoliiton agentille saksalaisten siirtävän Pohjois-Norjasta Suomeen divisioonan, joka saapuu Rovaniemelle. Kerrottiin, että osa sen joukoista oli jo sijoitettu Neuvostoliiton rajalle Kuusamon seudulle.  
Ex-ministerin keskustelukumppanina oli tietolähde Poet eli Hella Wuolijoki.

Niukkasesta elämäkertaa kirjoittava tietokirjailija, filosofian tohtori Timo Mikkilä ei kuitenkaan usko hänen olleen vakoilija.

– Niukkanen oli kova puhumaan ja kertomaan asioita. Varmaankin hän on Wuolijoellekin varomattomasti kertoillut. Entisenä puolustusministerinä hän oli hyvin informoitu ja vaikutusvaltainen, Mikkilä sanoo.

Professori Timo Vihavainen kuvaa merkittäväksi tiedoksi sitä, että hallitus vuoti tuolloin kuin seula.  
– Mikään ei näyttänyt pysyneen salassa. Olihan se omituinen tilanne, hän toteaa.

Stalinin salainen jatkosota -kirjan tekijäjoukossa ovat olleet Vihavaisen ja Mannisen lisäksi professori Kimmo Rentola sekä venäläisiä historiantutkijoita, muun muassa juridisten tieteiden tohtori Vasili Stepanovitsh Hristoforov, joka toimii FSB:n arkiston johtajana.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa