Lähes koko Suomi tuntee Urpo Martikaisen, Kymmenen Uutisten ankkurin. Pitkän uransa aikana Martikainen on ollut monessa mukana ja joutunut kertomaan kansalaisille shokeeraaviakin uutisia. Kokemus on kuitenkin näissäkin asioissa valttikortti; mitä pidempään töitä tekee, sen helpompaa on jättää työt kotioven taakse.
Urpo Martikainen aloitti MTV3:n Kymmenen Uutisten uutisankkurina vuonna 1982. Tätä ennen hän oli toiminut Yleisradiossa, joten ala oli jo ennestään tuttu. Tänä päivänä Martikainen on Suomen pitkäaikaisin, edelleen työtätekevä ankkuri.
– Tämä "titteli" kuulostaa hirveältä! Martikainen naurahtaa
– Se saa minut tuntemaan itseni todella vanhaksi!
Vuodesta 1971 television parissa töitä tehnyt Martikainen on kokenut monia hyviä hetkiä, mutta nähnyt myös paljon pahaa.
Rankimmat työkokemukset liittyvät Martikaisen mukaan suuronnettomuuksiin, jotka koskettavat ihmisiä paitsi Suomessa, myös ympäri maailman. Ensimmäisenä esimerkkinä hän mainitsee Tsernobylin ydinvoimalan räjähdyksen huhtikuussa 1986.
– Tsernobylin onnettomuuden aikaan olin suorassa lähetyksessä. Samoin silloin, kun Estonia upposi ja WTC:n tornit romahtivat.
Martikainen kuitenkin toteaa, että vuosien varrella ihmisellä kehittyy eräänlainen suojelumekanismi, jonka avulla onnettomuudet eivät jää vainoamaan. Pienemmät uutiset eivät ole jääneet häiritsemään.
– Suuronnettomuuksien jälkeen nukahtaminen on toki hieman vaikeampaa, kun ajatukset pyörivät mielessä, hän myöntää.
Rentoutuminen tärkeää
Martikainen ei myönnä, että raskaat työt vaatisivat myös raskaat huvit. Parhaiten työpäivän jälkeen rentoutuu, kun saa tehdä sitä mitä itse haluaa.
– Usein katsomme vaimon kanssa illalla jonkin elokuvan. Tallentava digiboksi on näihin tilanteisiin loistava keksintö, Martikainen hymähtää.
Yhteisenä vapaa-ajan harrastuksena on myös matkailu, johon Martikainen on yhdistänyt myös intohimonsa akvarellimaalauksen. Matkoja tehdään eri puolille maailmaa, ja usein näistä kohteista on todisteena Martikaisen itsensä maalaama taulu.
– Olemme saaneet vaimon kanssa hyvin sovitettua yhteen lomamme. Haluamme viettää vapaa-aikaamme yhdessä.
Vaikka Urpo Martikainen viihtyykin työssään erinomaisesti, on uutisankkurinakin toimimisessa varjopuolensa.
– Epäsäännöllisten työaikojen takia on todella vaikea pitää yllä sosiaalisia suhteita, hän sanoo.
– On vaikea sopia yhteisiä illanistujaisia, kun työajoista ei ole aina tarkkaa tietoa.
Uusimmat
-
21:42
Uutta tietoa pelottavasti tuupertuneesta AC Oulun pelaajasta – tutkimuksista huojentava viesti
-
21:39
Poliisilla etsintä käynnissä kadonneen naisen löytämiseksi Salossa
-
21:39
SM-liigaluotsi ärähti tuomaritoiminnasta – "Uudet säännöt on heitetty romukoppaan"
-
21:36
Keuhkosyövän etenemistä hidastavalle lääkekokeilulle suitsutusta: ”Syöpätutkimuksen kulta-aika”
-
21:20
Mönkijä kaatui kuljettajan päälle kohtalokkain seurauksin Kotkassa
-
21:09
Raimo Helminen ruoski itseään
-
21:00
Masked Singer Suomi -paljastus löi etsivät ällikällä
-
20:41
Upea paluuottelu pisti HIFK-vahdin koville – "Olin niin hapoilla, etten tiedä mitä tapahtui"
-
20:33
Pelottava tilanne Veikkausliigassa: AC Oulun pelaaja tuupertui maahan – ambulanssi kentälle
-
20:25
SM-liigakapteenilta tuskainen purkaus joukkueensa tilanteesta – "Ollaan aika syvällä"
-
20:07
Museot ihmeissään: Yleisöä pitäisi houkutella ja samalla tukea höylätään
-
20:06
Prahan NHL-pelissä kylmäävä taklaustilanne – Erik Haula alusti upean merkkipaaluosuman
-
20:03
Raastaako kumppanin sänki ihosi ruvelle? Älä tee tätä virhettä
-
20:00
Vuosi sitten rakastuneet maajussi-Sami ja Elina edistävät suhdettaan: "Meidän talven suunnitelma"
-
19:34
SM-liigassa ruma murskatappio – ruotsalaisvalmentajan joukkue kyntää karulla tavalla
-
19:33
Missä kaikki ovat? Tutkijat simuloivat mahdollisten muukalaissivilisaatioiden kehitystä ja päätyivät synkkään tulokseen
-
19:29
Niko Hovisella huima paluu kaukaloon, Jukureiden tuska syveni – näin SM-liigakierros eteni
-
19:15
Varmistus: HJK ei ole mestari
-
19:13
Ensi viikolla lämpenee: Eurooppaa lähestyvä hurrikaani tuo lämpöä myös Suomeen
-
19:12
Trump palaa kampanjoimaan kaupunkiin, jossa häntä ammuttiin – mukana Elon Musk
-
Lataa lisää