Mainos

Uusia työpaikkoja syntyi odotettua vähemmän USA:ssa

Yhdysvalloissa uusien työpaikkojen määrä jäi viime kuussa odotettua pienemmäksi ja työttömyysaste nytkähti hieman ylöspäin, ilmenee maan hallinnon tuoreista tilastoista.

Yhdysvaltoihin syntyi tilaston mukaan viime kuussa 156 000 uutta työpaikkaa. Työttömyysaste nousi prosentin kymmenyksellä 4,4 prosenttiin eli kesäkuun tasolle.

Eniten uusia töitä syntyi palvelusektorille, mutta myös teollisuuden ja rakennusalan työpaikkojen määrä kasvoi.

Hallinnosta kerrotaan, että Harvey-hurrikaanilla ei ole vaikutusta lukuihin, jotka on kerätty ennen elokuun 26. päivää.

Analyytikot olivat etukäteen varoittaneet, että elokuun luvut saattavat näyttää keskimääräistä heikommilta. Ennusteissa uusien työpaikkojen määrän oli kuitenkin yleisesti arvioitu nousevan 183 000:een.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.