Arabianrantaan on valmistumassa kerrostalo, joka poikkeaa monessa suhteessa tavanomaisesta. Talossa on 39 hyvin erilaista loft-asuntoa, joille on yhteistä oikeastaan vain viiden metrin huonekorkeus.
Ajatus tällaisesta talosta syntyi vuosia sitten, kun Loft-talon arkkitehti ja asukas Pia Ilonen koetti sovittaa perhettään Ruoholahdessa sijaitsevaan, tavalliseen kolmen huoneen asuntoon.
– Perheeseeni kuului silloin kolme hyvin eri-ikäistä lasta, joista nuorin oli vauva ja vanhin ylioppilas. Emme onnistuneet, sillä normaalikolmio on suunniteltu tavalliselle ydinperheelle, jossa lapset ovat aika samanikäisiä. Aloin pohtia, mitä tekisin jos saisin käyttööni samat neliöt mutta saisin suunnitella ja räätälöidä asunnon itse, juuri omalle perheelle sopivaksi.
Ilonen lähti kyselemään kaupungin virastopäälliköiltä, onko estettä sellaisen kerrostalon rakentamiselle, jossa on pelkkiä tyhjiä tiloja, joita asukkaat saisivat rakentaa. Kävi ilmi, ettei sille ole estettä.
Tarve oli tunnistettu jo muuallakin:
– Olimme jo pitkään havainneet tilanteen, jossa asukas tahtoo hyvin yksilöllistä kerrostaloasuntoa, kertoo johtaja Pirjo Räihä Sato Oyj:stä.
– Halusimme vastata kysyntään. Loft-talo teki sen mahdolliseksi.
Oma tontti kerrostalossa
Loft-talossa on uutta erityisesti sen avoimeen rakentamiseen perustuva, kaksivaiheinen toteutustapa. Ensin rakentamisen ammattilaiset tekivät runkorakenteet sekä asuintilojen kylpyhuoneet, vesi- ja viemäriliittymät sekä ilmastointiputket. Toisessa vaiheessa asukkaat tekivät - tai teettivät - loput viimeistelytyöt omien tarpeittensa mukaan: keittiöt, isot parvet, väliseinät ja erilaiset pinnoitteet.
– Tästähän voi sanoa, että se on tontti kerrostalossa, Räihä luonnehtii.
– Asiakas voi parhaimmillaan toteuttaa unelmansa omakotitalosta rakentamalla sen kerrostaloon.
Asuntoja on kahta kokoa – 100 neliömetrin perustyyppi ja siitä tasan puolet oleva 50 neliön tyyppi. Kattokerroksessa on lisäksi niin sanottuja atrium-asuntoja ja talon päädyssä upeita huoneistoja, joista aukeaa näköala suoraan merelle.
– Lähtökohtaisesti tänne on hakeutunut ihmisiä, joita kiinnostaa toteuttaminen itse, Ilonen arvioi.
– Varmaankin puolelle heistä on ollut tärkeää myös se, että neliöt on saanut halvemmalla. On päästy kiinni haluttuun pinta-alaan, ja varustelutason ja sen mukaisen hinnan voi sitten määrätä itse.
Velaton hinta 68+45 m2 parvirakennusoikeudelle on 237000 – 265000 euroa.
Erilaisia asuntoja samanlaiseen tilaan
Yksi ajatukseen mieltyneistä on Henrik Niinimäki:
– Luin lehdestä, että tällainen rakennus on tulossa. Siellä voisi toteuttaa itse hiukan erilaisen ratkaisun yhtenäiseen, korkeaan ja avaraan tilaan. Jo suunnitteluvaiheessa vaihdettiin ajatuksia ja ideoita tulevien asukkaiden kesken siitä, kuinka asiat voi tehdä ja minkälaisia ratkaisuja toteuttaa. Voimat yhdistettiin myös itse rakennusvaiheessa.
– Esimerkiksi materiaalien nostaminen tehtiin kimpassa. Yhtenä päivänä nosturi tuli paikalle ja nosti kaikkien yhteisnostoryhmään kuuluneiden tavarat ylös asuntoihin. Koko ryhmä kantoi ne sitten paikalleen asunto kerrallaan.
Huomattava suoritus, sillä tavaroita oli helposti tuhansia kiloja asuntoa kohden.
Ratkaisujen monimuotoisuus lämmittää ajatuksen äidin mieltä:
– En olisi ikinä osannut kuvitellakaan, kuinka erilaisia asuntoja samanlaiseen tilaan voidaan tehdä, Ilonen tunnustaa.
Hänen perheeseensä kuuluu edelleen kaksi tytärtä, nuorempi seitsemän, vanhempi seitsemäntoista ikäinen.
– Oma ratkaisuni oli rakentaa molemmille omat talot. Pienemmälle tehtiin pikkuparvi, mutta isompi tarvitsee jo äänieristetyn huoneen, joka on lautaseinän takana. Itse olen tässä keskellä isossa, avarassa tilassa. Minulle on tärkeää iso ja pitkä pöytä, jossa syödään, jonka ääreen voi kokoontua ystävien kanssa ja jonka toisessa päässä voin tehdä vielä illalla töitä tietokoneella.
Uusi konsepti ja tuotantotapa on ollut suuri haaste hankkeen kaikille osapuolille – niin suunnittelijoille, rakennuttajalle kuin elementtitekniikkaan tottuneille urakoitsijoillekin.
– Minä uskon, että näitä kehitetään lisää, Pia Ilonen sanoo.
– Konsepti on oikein hyvä. Periaatteessa se yksinkertaista rakentamista, minkä pitäisi näkyä asuntojen hinnassa.
Uusimmat
-
00:00
Expressen: Räjähdys Tukholmassa – pommiryhmä paikalla
-
22:43
Jättiläispandapari saapui tiistaina Kiinasta Washingtoniin
-
22:20
Kaksi pikaraitiovaunua törmäsi toisiinsa Helsingissä
-
22:18
Pikkuhuuhkajien valmentajalta jättivoiton jälkeen poikkeuksellinen viesti suomalaispelaajien vanhemmille: "Haluan heti sanoa"
-
22:04
Nyt puhuu Kylian Mbappén asianajaja – näin hän perustelee supertähden syyttömyyttä: "Tämä sulkee pois sen mahdollisuuden"
-
21:40
Ensitreffit-Jyrkin kuorsaus vei Jennin yöunet – vodcast: Ero vai eri makuuhuoneet?
-
21:17
Hizbollah uhkasi hyökätä kohteisiin ympäri Israelia
-
21:10
Times: Englanti teki historiallisen päävalmentajavalinnan
-
21:10
Janne Puhakan murhasta epäillyn ystävä VG:lle: "Olen pitänyt häntä hyvänä ja lämpimänä ihmisenä"
-
20:52
Upea nousu! Pikkuhuuhkajat eteni EM-jatkokarsintaan
-
20:44
Vain pieni osa EU-maiden palautuspäätöksistä saadaan pantua toimeen – tämä on suurin ongelma
-
20:22
Miksi Israel on alkanut tulittaa rauhanturvaajia? Tutkija: Lähi-idän tilanne kärjistyy entisestään lähiviikkoina
-
20:20
Expressen: Real Madridilla kriisikokous Kylian Mbappén raiskausepäilyn vuoksi – "He panikoivat"
-
20:00
Tällaisena ei ole Niina Lahtista nähty!
-
19:47
Eduskunnan verkkosivut toimivat taas
-
19:34
Pikkuhuuhkajille karmea takaisku ratkaisevassa EM-karsintaottelussa – helpottava kuitti tuli nopeasti
-
19:17
Mestiksessä hiljainen hetki Janne Puhakan muistolle
-
19:01
Maria Huntington oli matkalla Huomenta Suomen vieraaksi, kun tulikin yllättävä este: "Oli aika hurja yö"
-
18:54
Älä tee ruokavirhettä "nirson" lapsen kanssa: "Saattaa jopa pahentaa tilannetta"
-
18:50
Sébastien Ogier heitti kovaa herjaa kilpakumppanistaan – nyt tuli vastaus
-
Lataa lisää