Uusi Salkkarit-kasvo lennähti Pihlajakadulle Yhdysvalloista asti – päätyi Suomeen hyvin yllättäen

Uusi Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila lennähti Pihlajakadulle Yhdysvalloista saakka 5:40
Uusi Salkkarit-kasvo Johanna Anttila lennähti Pihlajakadulle Yhdysvalloista saakka. Katso haastattelu!

Uusi Salatut elämät -näyttelijä Johanna Anttila on hankkinut oppinsa Yhdysvalloista. Muutto takaisin Suomeen tapahtui vuosi sitten hyvin yllättäen yli seitsemän rapakon takana vietetyn vuoden jälkeen.

Pihlajakadulle ilmestyy toukokuussa uusi kasvo, kun Johanna Anttilan roolihahmo hyppää mukaan suosikkisarja Salattujen elämien juonikoukeroihin.

– Kyseessä on hyvin itsevarma, määrätietoinen ja urakeskeinen nainen. Hänelle tulee kaikenlaista mielenkiintoista tapahtumaan kyllä. Hän hyppää ihan täysillä mukaan, näyttelijä toteaa salaperäisesti hahmostaan.

Anttila päätyi Salkkareihin varsin tavalliseen tapaan, eli koekuvausten kautta. Näyttelijä arvelee, että Salatut elämät on varmasti jollain tasolla jokaiselle suomalaiselle tuttu sarja, mutta hän itse ei ollut perehtynyt viimeisimpiin juonikuvioihin kovin tarkasti.

– En tiennyt viimeisimmistä kuvioista, olen asunut ulkomailla viimeisimmät vuodet. Tein tietoisen valinnan, että selvittelin vain ne asiat, jotka roolihahmonikin tietäisi ja jätin tietoisesti selvittämästä asiat, joita roolihahmonikaan ei tietäisi, hän kertoo. 

Haastatteluhetkellä Salkkareista kuvattiin jo 4000. juhlajaksoa. Anttilaa yli 20 vuoden ajan suomalaisia viihdyttäneeseen sarjaan hyppääminen ei kuitenkaan jännittänyt liiemmin.

– Ihmettelen itsekin, etten jotenkin osaa jännittää! On ollut hieno homma päästä tähän mukaan, eikä voi kuin arvostaa, että sarja on pysynyt suosiossa ja pyörinyt näin pitkään, toteaa Anttila, joka oli päässyt jo täysillä mukaan työntouhuun.

– On ollut mahtava meininki kyllä! hän kiittelee.

Anttila on opiskellut ja työskennellyt aiemmin Yhdysvalloissa, joten hän on suomalaisille televisionkatsojille täysin tuore tuttavuus. New Yorkissa, Los Angelesissa ja New Orleansissa vierähti 7,5 vuotta ja paluu Suomeen tapahtui täysin yllättäen.

– Lähdin alun perin opiskelemaan näyttelijäksi ja sen jälkeen jäin sinne töihin, kertoo Anttila, joka saapui Suomeen vuosi sitten maaliskuussa täytenä yllätyksenä perheelleen ja ystävilleen.

Tarkoitus oli lomailla Suomessa kolme viikkoa, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta.

– Kymmenen päivää sen jälkeen, kun tulin, alkoi matkustuskielto. Päätin jäädä vähän pidemmäksi aikaa, ja se venähtikin taas vähän pidemmäksi aikaa. Sitten täällä olikin mukava olla ja päätin, että jään tänne kokonaan.

Yhdysvaltoihin jäivät koti ja tavarat, mutta ystävät auttoivat muutossa, joka hoitui kätevästi etäyhteyksillä.

– Oli itse asiassa maailman helpoin muutto, kun kaveri heitteli tavaroita ja sanoin videoyhteyden välityksellä, mitä säilytetään ja mitä annetaan pois.

Millaisia eroja Anttila on havainnut Yhdysvaltojen ja Suomen välillä? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!

Anttila ei ollut näytellyt Suomessa ennen kuin lähti Yhdysvaltoihin. Ennen kuin hän päätti muuttaa ulkomaille ja vaihtaa alaa, hän työskenteli lastensuojelun parissa. Anttila ei tahdo eritellä tarkemmin, mikä sai hänet tekemään suuren päätöksen 8,5 vuotta sitten, mutta kokee, että molemmissa ammateissa tarvitaan samankaltaisia ominaisuuksia.

– Koen, että sekä lastensuojelutyössä että näyttelemisessä on hirveän tärkeää, että samanaikaisesti on kova nahka, etteivät asiat mene ihon alle, mutta sitten taas toisaalta pehmeä sydän, jotta pystyy olemaan empaattisesti ja oikeasti läsnä, hän pohtii.

Salatut elämät arkisin kello 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla! Viikon jaksot katsottavissa jo ennakkoon C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat