Uusi nimi synkkään listaan – jälleen yhdelle kenialaisurheilijalle dopingpanna

Kestävyysjuoksumahti Kenian vahvaan juoksutalliin kuuluva Patrick Siele on saanut kolmen ja puolen vuoden kilpailukiellon, kertoi urheilijoiden etiikkaa valvova elin Athletics Integrity Unit (AIU) torstaina.

Siele, 23, vältteli dopingtestiä viime joulukuussa ja häntä uhkasi neljän vuoden kilpailukielto, mutta AIU lievensi pannaa urheilijan myönnettyä virheensä. Kyseessä oli myös miehen ensimmäisen dopingrikkomus.

Siele on urallaan parhaimmillaan yltänyt kuudenneksi kansainvälisissä maratoneissa, juostuaan Shanghaissa viime marraskuussa ajan 2.10.42.

Olympialajeja tiiviisti seuraava Inside the Games -sivusto kertoi Sielen saaman kilpailukiellon jälkeen, että tällä hetkellä kilpailukieltoa dopingrikkeistä kärsii 66 kenialaisjuoksijaa.

Lue myös:

    Uusimmat