Uusi ilmiö vaaleissa: Hitlerille kasa ääniä – päihitti selvästi Aku Ankan ja muut protestiäänet

Sunnuntain presidentinvaalissa hylättyjen äänestyslippujen joukossa oli vähintään kymmeniä Adolf Hitleriin viittavia lippuja. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Ainakin maan suurimmassa, Uudenmaan vaalipiirissä tavalla tai toisella Hitleriin viitanneita hylättyjä lippuja löytyi STT:n mukaan kymmeniä. Määrä on hylättyjen lippujen joukossa suuri, sillä vanhat "kestomenestyjät" Aku Ankka tai Urho Kekkonen oli merkitty vaalipiirissä vain alle kymmeneen lippuun.

Kokonaisuutena Hitler-lippujen määrä on kuitenkin häviävän pieni, sillä Uudenmaan vaalipiirissä annettiin reilusti yli puoli miljoonaa ääntä.

Tarroja ja 88

Hitler-lippujen joukossa oli äänestyslippuja, joihin oli liimattu uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tarroja ja lippuja joihin oli kirjoitettu numero 88.

Numero merkitsee tietyissä piireissä tuenosoitusta Hitlerille, sillä h-kirjain on aakkosten kahdeksas kirjain. 88 merkitsee näin ollen kirjhainyhdistelmää HH, joka olisi lyhenne Heil Hitler -iskulauseesta.

Varsinais-Suomen vaalipiirilautakunnan sihteeri Juha Karvinen kertoo, että 88-merkittyjä lippuja on näykynyt ennenkin, mutta tuntuma on, että niitä oli näissä vaaleissa enemmän kuin aiemmin.

 – Näitä on ollut aiemminkin, mutta nyt erityisen vahvasti tunnistan ilmiön, Karvinen sanoo Ilta-Sanomille.

Myös Uudenmaan vaalipiirilautakunnan puheenjohtaja Matti Hilli sanoo lehdelle, että Hitler-lippuja tuntui olevan aiempaa enemmän.

– Yllättävän paljon näitä lippuja oli, Hilli sanoi.

Pirkanmaan käräjäoikeus lakkautti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston viime marraskuussa, sillä se katsoi järjestön ajavan tavoitteitaan lain ja hyvän tavan vastaisin keinoin. Vastarintaliike on valittanut tuomiosta, eikä se näin ollen ole vielä lainvoimainen.

Vaaliasetelma ei vienyt äänestysintoa 6:02

Äänestysinto hieman vilkkaampaa kuin viime presidentinvaaleissa 3:20

Lue myös:

    Uusimmat