Mainos

Uudiskohteen keittiö

Uudiskohteen pohjapiirroksien mukainen keittiöratkaisu ei miellyttänyt tulevia asukkaita. Uuden suunnitelman avulla saatiin juuri tämän perheen tarpeita mukaileva keittiö.


Vesipisteen paikkaa vaihtamalla ja saarekkeesta luopumalla keittiöstä tuli avara ja sellainen, jossa koko viisihenkinen perhe mahtuu yhtä aikaa kokkaamaan.


Lapsiperheen toiveena oli saada tilaratkaisuiltaan toimiva ja kodikas keittiö. Toivelistalla oli myös arjen ja kulutuksen kestävät materiaalit sekä perinnepuutalolle ominainen ilme.


Keittiön värimaailma ja tyyli haluttiin ajattomaksi mutta samalla myös nuorekkaaksi. Koska ovimalli on hyvin klassinen, nuorekasta ilmettä luotiin modernien vetimien ja rosteripintaisen liesituulettimen avulla. Myös tiiliseinää imitoiva laatoitus tuo jännitettä muuten aika perinteiseen keittiöön.


Keittiötä suunniteltaessa huomioitiin myös työergonomia. Koska vanhemmat eivät ole kovin pitkiä, madalsimme työtason korkeutta niin paljon kuin mahdollista (noin 6 cm). Tämä tapahtui siten, että nipistimme hieman sokkelin ja kaapistojen korkeudesta. Laskimme myös keittiön yläkaapistoa kymmenen senttimetriä alemmaksi joka helpottaa ylärivin kaappien käyttämistä.


Keittiössä on maksimoitu laskutilan määrä. Kokkaamisesta pitävä talon isäntä toivoi, että ruoanlaitto keittiössä on vaivatonta ja kaikki käden ulottuvilla. Niinpä vesipiste, liesi, mausteet ja kattilat sijoitettiin mahdollisimman lähelle toisiaan.


Kun vetolaatikon avaa, katossa olevien halogeenivalaisimien valo kohdistuu vetolaatikon sisään helpottaen sisällön näkemistä. Myös yläkaapistojen alapuolella on halogeenivalaisimet.


Vesipiste sijoitettiin ikkunan eteen. Tämä luo kodikkuuden tuntua keittiössä askaroidessa. Hanaksi valittiin Lapetekin Elipso F-hana. Vipua nostamalla hana voidaan nostaa pois paikaltaan ja näin ikkunat saadaan kokonaan auki ja ne voi pestä vaivattomasti.


Talossa on keskuspölyimuri. Samaan yhteyteen on liitetty Putserin Oiva-rikkaimuri joka imaisee kätevästi muun muassa lattialle tippuneet leivänmuruset.

Keittiö

Keittiökokonaisuus ilman kodinkoneita 5 225 ,-
Sisältäen:
- rungot
- ovet
- vetimet
- massiivipuutasot
- altaan
- liesituulettimen
- Duetto-nurkkamekanismin
- vetolaatikkojen mekanismit

Kaapistojen rungot ovat puusepän käsityönä tekemät
Aku-keittiöt Oy, Porvoo
Ovet: Kastila-ovi, väri kerma
Vetimet: VE703 Vaaka
Tasot: Öljytty massiivitammi
Tiedustelut: Aku-keittiöt, Porvoo
puh. 019-5752608, 040-5243156
Maahantuonti: Carlo Casagrande & Co Oy
e-mail: carlocasagrande@carlocasagrande.fi

Keittiön kodinkoneet AEG
Hintatiedustelut: AEG-Kodinkoneet 09-8595 3210
Kuluttajaneuvonta: 0200 2662
Hana: Lapetekin Elipso SF- taittuva keittiöhana 262 ,-
Tiedustelut: Oy Lapetek Ab, 09-2511030
www.lapetek.com
Jälleenmyynti: keittiökalustemyymälät, LVI-liikkeet ja rautakaupat kautta maan

Lattia:
Karelia-parketin kaksisäleinen Natur-tammiparketti 54,40 €/m2
Tiedustelut: Finnwoodfloors / Karelia-parketti, 020 7409300
Jälleenmyynti: Rautakaupat ja sisustusalan liikkeet kautta maan

Seinälaatat:
Valkoinen MOL Biselado Blanco-laatta fasettireunoin.
Laatan koko 7,5 x 15 mm, 47,90 €/m2
Saumaväri: Sulinin Aquella 1 Valkoinen
Tiedustelut: Kouvolan kaakelikeskus, 05-5353144

Rikkaimuri:
Putserin Oiva-rikkaimuri 473,-
Tiedustelut: Rautakaupat kautta maan

Eteinen

Kaapistojen rungot: Mittatilaustyönä tehty, Aku-keittiö, Porvoo
Ovet: Kastila-ovi, väri kerma
Vetimet: Mattakromattu nuppivedin Z202703542, 3 €/kpl
Eteisen kaapisto yhteensä 1404,-
Tiedustelut Aku-keittiöt, Porvoo 019-5752608, 040-5243156

Eteisen matto:
Sisalia 160 ,-
Tiedustelut: Katalina 09-6801227

T.i.l.a. 6 10.2.2005
Sisustussuunnittelu Helena Karihtala

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.