Uskomatonta, mutta totta! Thor-tähti työskenteli 14-vuotiaana rintapumppujen parissa

Chris Hemsworth teki mielenkiintoista työtä teini-ikäisenä.

Avengers-elokuvissa Thoria esittävä Chris Hemsworth yllätti Jimmy Fallonin The Tonight Show -keskusteluohjelmassa kertomalla ensimmäisestä työstään.

Ohjelman True Confessions -osiossa Hemsworth istui Fallonin ja koomikko Kumail Nanjianin kanssa saman pöydän äärelle. Osiossa jokainen kertoo vuorollaan väittämän itsestään ja kahden muun on selvitettävä, onko kyseessä totuus vai valhe.

Hemsworth oli ensimmäisenä vuorossa ja väitti kaksikolle, että hänen ensimmäinen työnsä oli rintapumppujen putsaaminen. Hemsworth teki kertomansa mukaan työtä ollessaan vain 14 vuotta vanha.

Sekä Fallon, että Nanjiani olivat hämmästyneitä ja epäuskoisia Hemsworthin paljastuksesta. Australialaisnäyttelijä kertoi apteekkien vuokranneen pumppuja, joita hän putsasi niiden palatessa.

– Ne tulivat takaisi täynnä kuivunutta maitoa. Otin hammasharjan ja siivosin kuivuneen maidon pois, Hemsworth selitti ohjelmassa.

Nanjiani oli vahvasti sitä mieltä, että Hemsworth kertoo totuuden.

– Luulen sen olevan totta. Jos se ei ole, hän on psykopaatti, mies vitsaili.

Fallon kuitenkin järkeili, että Hemsworth olisi puhdistanut eläimiin käytettyjä pumppuja, minkä takia hän osasi selittää aiheesta, mutta tarina naisten rintapumpuista olisi valhetta. Kaksikolle selvisikin pian koko tarinan olleen täyttä totta.

– Tietävätkö ne naiset, jotka käyttivät niitä rintapumppuja, että Chris Hemsworth putsasi heidän rintapumppujaan? Ja voiko niitä ostaa eBaysta? Nanjinai kyseli naureskellen.


Lue myös:

    Uusimmat