Kuuden vuoden takainen selviytymistarina leviää taas netissä: Mies selvisi kymmenien metrien syvyyksissä jäisen meren pohjassa yli kaksi päivää – uponnut alus muodosti ilmataskun

29-vuotias nigerialaismies Harrison Okene selviytyi 60 tuntia hyisen meren alla 30 metrin syvyydessä kuusi vuotta sitten. Uponnut hinaaja oli muodostanut ilmataskun, mikä mahdollisti miehen selviytymisen. Miehen uskomaton tarina leviää jälleen netissä, joten kerrataan ihmepelastumisen vaiheet.

Traagiset tapahtumat saivat alkunsa, kun hinaaja kaatui merellä kovassa aallokossa noin 30 kilometrin päässä Nigerian rannasta. Kymmenen miehistön jäsentä on löydetty kuolleena ja kaksi on edelleen kadoksissa. Okenen oletetaan olevan ainut selviytyjä.

"Havaitsin kuolleet ruumiit lähettyvilläni"

Okene oli hinaajan wc-tiloissa, kun alus alkoi kääntymään ympäri.

– Oli pilkkopimeää ja ajattelin, että kuolisin. Ajattelin, että kohta vesi täyttää huoneen, mutta niin ei tapahtunut.

– Havaitsin kuolleet ruumiit lähettyvilläni. Kalat uivat sisälle ja kuulin kuinka ne söivät ruumiita, kuvailee Okene.

Paikallinen sukellusyritys löysi loukussa olleen Okenen 60 tuntia myöhemmin onnettomuuden jälkeen. Sukeltajat eivät odottaneet, että he löytäisivät merestä eloonjääneen.

Okene kertoo tapahtumista viime kesänä julkaistulla videolla:


Miehen pelastaminen haasteellista

Okenen saaminen merenpintaan oli pelastusryhmälle haaste paineentasauksen vuoksi. Mies oli ollut meren syvyyksissä pitkään, minkä vuoksi riski sukeltajantaudille oli suuri.

– Todennäköisesti hänen sydämensä olisi pysähtynyt tai hän olisi saanut vakavia neurologisia ongelmia, mikäli hän olisi noussut suoraan merenpintaan, kommentoi sukeltajantautien tutkimuskeskuksen lääketieteellinen johtaja Christine Cridge.  

Lähde: BBC 

Päivitetty 29.3.2019 klo 11.54. Juttuun korjattu, että pelastuminen tapahtui vuonna 2013.

Lue myös:

    Uusimmat