Useilla julkkiksilla ollut ongelmia rakennuslupien kanssa

Monet julkisuuden henkilöt ovat aloittaneet rakentamisen, vaikka heillä ei ole ollut voimassaolevaa rakennuslupaa.

Jääkiekkoilija Teemu Selänne osti Kirkkonummella sijaitsevan luksustalon Elisabeth Rehnin perheeltä vuonna 1993 2,2 miljoonalla markalla. 400-neliöistä merenranta-asuntoa laajennettiin yli 200 neliöllä ennen kuin laajennukseen oli saatu tarvittavat luvat.

Selänteelle myönnettiin poikkeamislupa vuonna 2003 kotinsa laajentamiseen. Vuonna 2005 uusittu lupa mahdollisti neliöiden kasvattamisen 400:sta 598:aan, vaikka laajennustyö oli jo tehty ennen luvan hakemista. Kiekkoilijan talosta tuli kuitenkin laajennustöiden jälkeen 626 neliön kokoinen. Alkuperäinen poikkeamislupa oli ylittynyt 28 neliöllä. Meren rannalla sijaitsevaan loistotaloon oli ilmestynyt lasikuisti.

Kirkkonummen lupa- ja valvontaosasto päätti tiukan valvonnan jälkeen vuonna 2006 olla tekemättä laajennuksesta tutkintapyyntöä poliisille ja asia jäi silleen.

Mitro Repo rakensi naapurin tontille

Europarlamentaarikko Mitro Repo, tunnettu myös ortodoksipappi Isä Mitrona, rakensi mökillään lasisen keittiörakennuksen osittain tonttinaapurinsa eli Kirkkonummen kunnan omistamalle maalle. Rakennukseen ei myöskään oltu haettu rakennuslupaa.

Jos rakennuksen koko ylittää 30 neliömetriä, se katsotaan rakennukseksi ja tarvitsee rakennusluvan. Revon tapauksessa keittiön koko oli hieman suurempi, mutta Repo lupasi purkaa rakennustaan sen verran, että keittiö katsottaisiin rakennelmaksi eikä rakennuslupaa tarvita.

Saku Koivu halusi purkaa huonokuntoisen huvilan

Myös NHL-kiekkoilija Saku Koivulla on ollut ongelmia rakennushankkeensa kanssa. Koivu osti vuonna 1999 Turun Kakskerrasta 7000 neliön suuruisen tontin rakennuksineen 180 000 eurolla. Tontilla on vuonna 1926 rakennettu huvila ja rantasauna.

Koivu haki poikkeamislupaa uudisrakennukselle, koska hänen mukaan vanha huvila oli niin huonossa kunnossa, ettei sen korjaaminen ollut mielekästä. Turun ympäristö- ja kaavoituslautakunta päätti puoltaa kiekkoilijan hakemusta. Turun maakuntamuseo vastusti kuitenkin rakennuksen purkamista, koska sen mielestä kyseessä oli kulttuuri- ja paikallishistoriallisesti arvokas rakennus.

Rakennustyöt keskeytettiin

Nykyään SM-liigassa pelaavan maalivahti Jani Hurmeen omakotitalotontilla Turun Hirvensalossa rakennustyöt keskeytettiin vuonna 2007. Tuolloin tontille oli alettu rakentamaan rantasaunan yhteyteen terassia, laiturin pengerrystä sekä saunalle menevän tien asfaltointia ilman asianmukaisia lupia. Rakennustyöt saivat jatkua, kun niille oli haettua luvat.

Oikeudessa naapuririidan takia

Entisellä F1-kuski Jyrki Järvilehdolla on ollut ongelmia mökkinaapurinsa kanssa jopa siinä määrin, että asioita on selvitelty käräjäoikeudessa saakka.

Järvilehtoa syytettiin vuonna 2009 naapurinsa pahoinpitelystä, mutta syyte raukesi, kun Järvilehto ja mökkinaapuri pääsivät sopuun oikeudessa. Kiista oli alkanut vuonna 2008, kun Järvilehto syytti naapurinsa leikanneen viikatteella hänen istuttamansa koivuntaimet.

Satoja kuutioita hiekkaa mereen

Kohuliikemies Peter Fryckmanin entisen luksustalon tontin luvaton laajentaminen mereen oli myös otsikoissa 2000-luvun alkupuolella. Rantaviivaa oli siirretty luvattomasti yli 20 vuotta sitten kuljettamalla mereen täyttömaata 250 kuution edestä.

Fryckmanin ex-vaimon johtama taloyhtiö haki tuolloin kaupunginhallitukselta kaavamuutosta, joka tekisi yli 20 vuotta vuotta sitten toteutetun rannan täyttämisen oikeutetuksi. Rakennuslautakunta määräsi kaivutöille uhkasakon ja sakkoa juoksi 2000 euroa kuukaudessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat