Urheilun supervuosi 2020 on peruttu – ensi vuodesta tulossa turboahdettu, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia

Koronaviruspandemia on sekoittanut koko maailman ja siinä sivussa myös odotettu urheiluvuosi 2020 on käytännössä peruuntunut.

Jalkapallon EM-kilpailut, Copa América, olympialaiset, golfin Ryder Cup…

Lista peruuntuvista tai eteenpäin siirrettävistä ei-jokavuotisista urheilutapahtumista on pitkä ja jatkaa kasvuaan, mitä pidemmälle vuosi etenee, ja mitä syvemmälle ahdinkoon koronaviruspandemia yhteiskunnat ympäri maailman ajaa.

Lisäksi näyttää siltä, että useat perinteikkäät vuosittaiset urheilutapahtumat kuten jääkiekon MM-kisat, suuret ympäriajot ja tenniksen Grand Slam -turnaukset joudutaan suurelta osin perumaan tänä vuonna.

Kaiken merkityksellisemmän ohella peruuntunutta urheilun supervuotta harmitellessa on hyvä ainakin hetkeksi kääntää katseet kenties valoisampaan tulevaisuuteen ja turboahdettuun urheiluvuoteen 2021.

Olympialaiset siirtyvät ensi vuoteen

Tokion olympialaiset siirtyvät varmuudella vuoteen 2021, kun Japanin pääministeri Shinzo Abe ja KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach myönsivät vihdoin tiistaina totuuden siitä, ettei kisoja voida järjestää tulevana kesänä suunnitellusti.

Järjestelyiltään peräti kymmenen miljardia dollaria maksava urheilutapahtuma ei siis siirry myöhempään syksyyn, vaan Aben mukaan todennäköisesti kisoja siirretään noin vuodella eteenpäin.

The Guardianin mukaan esillä on ollut myös ehdotus olympialaisten järjestämisestä keväällä kirsikkapuiden kukinnan aikana, mutta ajatuksen kompastuskiveksi nousisi muun muassa liian viileä kevätsää ja yhä käynnissä olevat jalkapallon ja koripallon ammattilaissarjat.

Todennäköisimpänä ratkaisuna voi siis pitää sitä, että kisat järjestetään suurin piirtein samaan aikaan vuonna 2021 kuin ne oli määrä käydä tänä vuonna, heinä-elokuun taitteessa.

Olympialaisten siirtymisen lisäksi vaikuttaa todennäköiseltä, että elokuulle 2020 Parisiin suunnitellut yleisurheilun EM-kisat siirretään tai perutaan kokonaan. Kansainvälinen yleisurheiluliitto ei ole tehnyt asiasta vielä ainakaan virallista päätöstä.

Alkusyksyn odotetuista tapahtumista myös golfin maanosien välisen kilpailun Ryder Cupin siirtyminen syyskuusta 2020 myöhempään ajankohtaan on mahdollista.

Lisää siirtoja luvassa

Olympialaisten siirtymisen vuoksi vaikuttaa todennäköiseltä, että kesälle ja syksylle 2021 tarkoitetut yleisurheilun MM-kisat ja koripallon EM-kilpailut siirtyvät joko toiseen ajankohtaan tai perutaan kokonaan.

Yleisurheilun MM-kisat olisi määrä järjestää Oregonin osavaltion Eugenessa, Yhdysvalloissa elokuussa 2021.

Koripallon EM-kilpailut, joihin pääsystä myös Suomen maajoukkue karsii, olisi tarkoitus pelata jaetusti Tshekissä, Georgiassa, Saksassa ja Italiassa syyskuussa 2021.

Myös muiden olympialaisiin osallistuvien lajien kansainvälisiä kilpailuja todennäköisesti joudutaan siirtämään Tokion kisojen tieltä kesällä ja syksyllä 2021.

Jalkapallokalenteri täysin tukossa

Etenkin jalkapallon kannalta kesä 2021 näyttää nyt äärimmäisen tukkoisalta. Kesälle 2020 suunniteltujen EM-kisojen lisäksi myös perinteikäs Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa América on siirretty suosiolla vuodella eteenpäin kesään 2021.

Kun olympialaiset järjestetään hyvin todennäköisesti samana kesänä, sekä naisten EM-kisojen että alle 21-vuotiaiden miesten EM-kisojen täytyy väistyä tieltä.

Uefa ei ole vielä tehnyt tarkempaa päätöstä kummankaan turnauksen kohtalosta. Varmaa kuitenkin on, että molempia turnauksia siirretään.

Naisten kisojen järjestäjämaa on Englanti, kun taas alle 21-vuotiaiden kisojen isännöinti on jaettu Unkarin ja Slovenian kesken. Ainakin naisten kisojen siirtyminen vuoteen 2022 vaikuttaa todennäköiseltä.

Arvoturnausten lisäksi myös Uefan Kansojen liigan finaaliturnaus on pyyhitty kalenterista kesän 2021 kohdalta.

Talvellakin piisaa tapahtumia

Edellä mainittujen kesälajien lisäksi myös talvilajeissa on määrä järjestää arvoturnauksia ensi vuonna.

Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisat järjestetään helmi- ja maaliskuussa 2021 Saksan Oberstdorfissa. Toistaiseksi koronavirus ei ole aiheuttanut muutoksia kisojen järjestelyihin.

Jääkiekossa naisten MM-kisat, jotka oli määrä pelata Kanadassa tänä keväänä, siirtyivät samojen emäntäkaupunkien Halifaxin ja Truron järjestettäväksi keväällä 2021.

Miesten jääkiekon MM-kisat on tarkoitus järjestää Valko-Venäjällä ja Latviassa. Sveitsin MM-kisaisännyys peruttiin tältä keväältä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tehty päätöstä antaa ensi vuoden kisoja Zürichiin ja Lausanneen.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan sellainen päätös voidaan kuitenkin tehdä ja siitä myös aiotaan keskustella liiton vuosikongressissa myöhemmin tänä vuonna. Jos niin tapahtuisi, sillä olisi mahdollisesti myös vaikutuksia kevään 2022 MM-kisojen järjestelyihin. Tuolloin kisaisäntänä ovat Tampere ja Helsinki.

Lähteet: The Guardian, The Telegraph, Reuters, IIHF, IIAAF

Juttua muutettu klo 16.22: Yleisurheilun EM-kisoja ei toistaiseksi ole peruttu. Jätetty pois alun listasta.

Lue myös:

    Uusimmat