Uosukainen lähetyksessä: Emme tarvitse vikiseviä miehiä!
Valtioneuvos Riitta Uosukainen vertaili perjantain Studio55.fi-lähetyksessä Kalevan ihmiskuvaa nykyaikaan.
Riitta Uosukainen pohti myös, kumpi nykyaikana jyrää: suomalainen mies vai nainen? Hänen mielestään tuloksena on tasapeli. Kumpikin jyrää joko vuorotellen tai mieluiten rinnakkain.
− Olen elämäni mittaan todella paljon korostanut sitä, että ei olla takana tai edessä vaan rinnakkain. Jos jossain olemme edistyneet Kalevasta, niin siinä, että voimme tasaveroisina tehdä hyvin paljon asioita, Uosukainen korosti ohjelmassa.
Hän muistutti, että eepoksessa on paljon asioita − parisuhdeväkivallasta lähtien, joissa miehet ovat jyränneet. Niistä on kuitenkin mahdollista oppia pois. Ja Uosukaisen mielestä nimenomaan pitää oppia pois.
− Jos miehet yrittävät jyrätä väärin keinoin, kyllä heidän nyt pitää tehdä parannus, sillä naiset ja miehet ovat yhtä koulutettuja ja yhtä eteviä. Ei muuta kuin yhdessä eteenpäin!
Uosukainen totesi, että se ei kuitenkaan tunnu kaikille olevan helppoa. Lisäksi hän muistutti, että naiset kasvattavat ne miehet, jotka tuntiessaan itsensä jyrätyksi vikisevät.
− Emme me vikiseviä miehiä tarvitse! Vaan rinnakkain. Sitä mieltä minä olen.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös mitä muuta Riitta Uosukainen kertoi suhteestaan Kalevalaan.
Uusimmat
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää