Mainos

Unkarin GP:n topit ja flopit: Italian herrat, Räikkösen nimi paperiin!

MTV Sportin F1-toimitus listaa jokaisen kisan jälkeen viikonlopun onnistujat ja epäonnistujat. Kauden 11:s osakilpailu Unkarin Hunharoringilla päättyi Ferrarin kaksoisvoittoon.

Kilpailun voitti Sebastian Vettel, perässään Kimi Räikkönen. Räikkösen vauhti olisi riittänyt kenties voittoonkin, mutta ohjauksen kanssa taistellut Vettel pidettiin edellä MM-taistelun vuoksi. Valtteri Bottas oli kolmas, kun tallikaveri Lewis Hamilton päästi hänet edelle viimeisessä mutkassa.

TOP5:

1. Kimi Räikkönen

Toinen perättäinen eturivin paikka aika-ajossa ja toista kertaa peräjälkeen palkintopallilla. Lisäksi Räikkösestä tuli ainut kuljettaja, joka on nostellut pokaalia Unkarissa palkintopallilla kahdeksana eri vuonna. Viikonloppu oli Räikköseltä lähes täydellinen onnistuminen, ja Ferrarin kannalta se oli täyskymppi, sillä Vettel pääsi voittoon ja Räikkönen söi Mersu-kuskien pisteitä. Kimi uhrattiin Vettelin vuoksi – eniten tämä näkyi varikkokäynneillä – mutta syy on selvä: Ferrari haluaa Vettelin mestariksi, Räikkönen on jo liian kaukana. Räikkönen on näyttänyt juuri oikeaan aikaan, että on Ferrarille arvokas mies ja jatkosopimuksen arvoinen. Ferrarin isopomo Sergio Marchionne antoi jo ymmärtää, että talli haluaa pitää sekä Vettelin että Räikkösen ensi vuonnakin. Ei muuta kuin nimeä paperiin!

4:54

2. Sebastian Vettel / Ferrari

Unkarin piti olla Ferrarin kisa ja talli sekä Vettel toimittivat silloin kuin piti. Kaksoisvoitto oli lähes vähimmäisvaatimus, ja se tuli. Vettel venytti MM-johtonsa 14 pisteeseen ja yhtäkkiä Ferrari on valmistajien pisteissäkin jo vaanimassa 39 pisteen päässä. Jos Räikkönen jatkaa kesällä alkaneita otteitaan, ei merkkimestaruus ole haihattelua. Vettelillä oli ongelmia ja hän sai Räikköseltä apua, mutta hoiti homman silti rauhallisen mestarillisesti. Vettel on lähtenyt kesätauolle MM-kärkimiehenä viimeksi vuonna 2013, tuolloin taskuun tuli tuorein mestaruus.


3. Lewis Hamiltonin moraali

Hamilton päästi Valtteri Bottaksen edelleen viimeisessä mutkassa. Teko, jota kukaan ei olisi odottanut näkevänsä kolmen edellisen vuoden aikana Nico Rosbergin kanssa. Hamilton sai mahdollisuuden metsästää Ferrareita, kun Bottas käskettiin sivuun edestä, mutta hän osoitti olevansa herrasmies, kun antoi paikan takaisin. Hän itse asiassa muistutti sopimuksesta itse, vaikka Bottas oli jäänyt viiden sekunnin päähän. Hamilton menetti kolme pistettä, jotka voivat olla kalliit kauden lopussa, mutta Mercedeksen tiimihengestä nähtiin loistava osoitus.

Katsomo-video ei ole saatavilla


4. Fernando Alonso

Espanjalainen pääsi Unkarissa 36 vuoden ikään ja sai sitä mitä haki: kauden selkeästi parhaan tuloksensa. Alonso ajoi aika-ajossa ja kisassa juuri niin hyvin kuin McLarenilla voi ja kuudes sija nosti tallin valmistajien sarjassa pois vihoviimeisen paikalta. Silverstonessa otetut lähtöruuturangaistukset maksoivat nyt takaisin tuntuvasti. Alonso on ollut kolmen McLaren-kautensa aikana kolmesti viides, mutta Unkarin kutossija oli kuin voitto. Ja uskokaa tai älkää, Alonso kellotti kilpailun nopeimman kierroksen. Jotenkin alkaa tuntua, että Alonso, McLaren ja Honda ovat yhdessä ensi kaudellakin.

0:48

5. Carlos Sainz

Toro Rossolla on tuullut viime aikoina, mutta nyt Sainz ajoi kaikessa hiljaisuudessa huippuviikonlopun. Hän oli aika-ajossa kymmenes ja taisteli kisassa hienosti seitsemänneksi. Toro Rosso on noussut jo Williamsin (41 pistettä) kantaan MM-sarjassa 39 pisteellään. Melkein voisi sanoa, että Sainzin ansiosta, sillä hänellä on 35 pinnaa ja Daniil Kvjatilla vain neljä. Kesällä heitetyt aikomukset siirtyä tallista pois voivat hyvinkin konkretisoitua, tätä menoa keskipakan parhaisiin kuskeihin kuuluva Sainz herättää muidenkin mielenkiinnon.

FLOP5:

1. Max Verstappenin musta hetki

Red Bullilla piti olla Unkarissa tavallista paremmat mahdollisuudet, mutta aika-ajo tuotti kolmannen rivin ja kaikki meni lopullisesti pilalle kisan startissa. Verstappen teki virheen ja kilkkasi tallikaverinsa Daniel Ricciardon ulos kisasta. Samalla tuli kymmenen sekunnin aikarangaistus ja kun hollantilainen oli maalissa vain sekunnin Valtteri Bottasta perässä, olisi enemmänkin ollut saatavilla. Unkari oli yksi Red Bullin pääkisoista ja isoimmista mahdollisuuksista, mutta toisin kuin Ferrarilla, pallo karkasi käsistä pahasti. Tapojensa vastaisesti Verstappen oli kuitenkin nöyrää poikaa kisan jälkeen ja pyysi anteeksi, että pilasi tallin ja Ricciardon päivän.

Katsomo-video ei ole saatavilla


2. Daniil Kvjat

Kisasta ei jäänyt paljon käteen, mutta Kvjatin päätyminen listan alaosioon johtuu täysin rangaistuspisteistä. Kvjat on kartuttanut syntilistaansa viidestä edellisestä kisasta neljässä, joskin Unkarin yksi piste menee tallin piikkiin, kun varoitus Lance Strollista tuli aika-ajossa liian myöhään. Tilanne on nyt kuitenkin se, että Kvjatin pitää selvitä kuusi viikonloppua ilman että hän saa kahta rangaistuspistettä. Muuten hän saa kilpailukiellon. Ja sillä voikin olla pahat seuraukset: Pierre Gasly odottaa nälkäisenä, että pääsisi paikkaamaan hyllytettyä venäläistä ja näyttämään kyntensä. Pahimmillaan jatkuva törttöily voi maksaa Kvjatille työpaikan.

0:26

3. Stoffel Vandoornen musta hetki

Jos ajaa McLarenilla kauden ensimmäiset pisteensä, pitäisi kolkutella toppi-listaa. Mutta Vandoorne teki kuitenkin hölmön virheen, jolla hän menetti ainakin yhden, jollei jopa kahta sijaa. Belgialainen täräytti varikolle saapuessaan pahasti pitkäksi ja menetti rutosti aikaa. Jokainen piste on arvokas, eikä tällaisiin virheisiin ole varaa.

0:28

4. Haasin kootut

Jopas oli sotkuinen viikonloppu. Antonio Giovinazzi pääsi ajamaan perjantaiharjoituksissa ja kiitokseksi pamautti seinään sillä seurauksella, että auton varsinaisen kuljettajan Kevin Magnussenin koko viikonloppu muuttui todella vaikeaksi. Kisassa Magnussen taisteli tulisesti Nico Hülkenbergiä vastaan ja huuteli saksalaiselle törkeyksiä kisan jälkeen. Ja sitten vielä Romain Grosjeanin kisan tyriminen, hätäily varikolla, yksi rengas huonosti kiinni ja kisa oli siinä. Allaolevalla videolla mekaanikon ilme olkoon Haasin viikonlopun kuvastin.

1:04

5. Williams

Williamsilla on nyt kovin vaikeaa. Azerbaidzhanista lähdettiin päät pilvissä, mutta sen jälkeen pisteitä on tullut kolmesta kisasta yhteensä neljä. Toro Rosso hönkii jo niskaan ja perinteinen talli on liukumassa viiden kärjestä pois. Helpotusta ei tullut, kun Felipe Massa sai erikoisia huonovointisuusoireita eikä pystynyt ajamaan. Paul di Resta ansaitsee papukaijamerkin, hän teki miehen työn hypätessään lähes varoittamatta ja ilman mitään kokemusta nykyformulaan. Hän ei ollut aika-ajossa viimeinen ja kisassakin autoja oli takana, kunnes öljyvuoto päätti menon. Di Resta toivoisi, että tv-kommentointi vaihtuisi nopeasti F1-kuskin pestiin, mutta Räikkösellä oli asiaan oma näkemys:

0:30

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja