Unelmien poikamiehen "tyttöystävät" joutuivat sanaharkkaan

Suomen ensimmäisen Unelmien poikamies -ohjelman tuotantokauden finaalilähetyksessä kuultiin lopulta, mitä mieltä sarjaan osallistuneet tytöt kulissien takana toisistaan oikeastaan olivat.

Unelmien poikamies Antti Peltonen sai tytöiltä valtaosin positiivista palautetta. Toisin oli kilpasisarten laita, sillä tytöt avautuivat hyvinkin kärkeväsanaisesti toistensa ärsyttävimmistä luonteenpiirteistä tv-kameroiden edessä keskiviikkoiltaisessa lähetyksessä.

Vaikka itse Unelmamies, Antti, onkin mitä suurimmassa määrin joukkuepelaaja sekä siviilissä että "työn puolesta", eivät miehen tyttöystäväkokelaat aina olleet samalla aaltopituudella toistensa kanssa.

Ärsyyntymistä jo Espanjassa aiheuttanut Sofia sai monen kanssakilpailijattarensa pinnan kiristymään. Sofiaa pidettiin muun muassa kaksinaamaisena ja ylimielisenä.

– Sofia oli Antin selän takana, että "yök, yök, yök, mikä mies", ja kasvotusten taas ihan muuta, sekä Minna että Disa kommentoivat.

Porukan suorapuheisin tyttö Disa kertoi antaneensa palautetta Sofialle jo kuvausten aikana.

– Kyllä Sofiasta varmaan nyt saisi erilaisen käsityksen, mutta silloin kyllä tuntui aika kaksinaamaiselta tytöltä, Ana kommentoi.

Yleisön joukossa istunut Sofia itse piti väitteitä perusteettomina, eikä tunnistanut itseään moisista kommenteista.

Itse unelmamies, Antti, sai rapsuja ristiriitaisesta käyttäytymisestään:

– Se oli jotenkin sellaista, että ensin Antti sanoo jollekin, että "olet kolmen parhaan joukossa luonteen perusteella", ja sitten kuitenkin sama tyttö putoaa, Iris summasi ajatuksensa.

Moni tyttö vaikutti olevan aidosti ihastunut Anttiin Espanjan-kuvausten aikana. Yksi ihastuneista oli Disa, joka finaalilähetyksessä uskoi ihastumisensa olleen oikeasti vain punaviinin vaikutusta.

– Mä näin kyllä Antista unia, mutta ne oli pahoja unia. Se oli toisten naisten kanssa niissä, Disa naurahti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat