Unelma Hollywoodista ajoi jättivelkoihin
Dokumentaristi Michael Franck on kohdannut työnsä kautta sekä taloudelliset karikot että monet mielenkiintoiset ihmiset. Yrittäjyyden nimeen vannova mies uskoo, että vaikeudet kasvattavat.
Michael Franck kiinnostui jo nuorena miehenä yhteiskunnallisista asioista. Hän aloitti vaikuttamisen kunnallispolitiikassa 1970-luvulla ja jatkoi osaamistaan Yleisradion ajankohtaistoimittajana. Lopulta hän perusti oman tuotantoyhtiön.
1980-luvun loppupuolella Franck ajautui hetkeksi viihteellisempään suuntaan. Hän lähetti iranilaisen työtoverinsa Hollywoodiin avustamaan animaatiostudion pystyttämisessä ja tapaamaan tuntemiaan animaation ammattilaisia.
− Kun Hassan oli tavannut joitakin alan ammattilaisia, puhelimeni soi. Hän sanoi, että vaikka jumala neuvoisi meitä olla menemättä Hollywoodiin, niin meidän on muutettava tänne projektin kanssa, Franck muistelee.
Franckin tarkoitus oli työstää animaatioelokuva, joka yhdistäisi hahmoja kahdesta kulttuurista: Tuhannen ja yhden yön tarinoita -satukokoelmasta tutusta merenkulkija Sinbadista sekä Kalevalan Ainosta. Kunnianhimoinen hanke osoittautui kohtalokkaaksi siirroksi.
− Rahoitus oli kunnossa ja työ eteni, kunnes kaksi suomalaista päärahoittajaa kaatui Suomeen iskeneeseen 90-luvun alun lamaan. Rahat yksinkertaisesti loppuivat, Franck kertoo.
Vaikeudet vahvistavat
Franck lähti Yhdysvaltoihin ennen kaikkea yrittäjänä, tavoitteenaan järjestää muillekin töitä. Animaatiohankkeen kaatuminen oli suuri pettymys. Franck vietti alamäestä huolimatta yhteensä viisi vuotta Hollywoodissa.
− Konkurssi oli kasvun paikka. Välillä asuin autotallissa. Lopulta halusin palata Suomeen jo lasteni vuoksi.
Vaikka tähtitehdas jäi taakse, kaatunut animaatiohanke varjosti Franckia vielä vuosia.
− Sain tietenkin kuulla pitkään kommentteja epäonnistumisestani. Henkilökohtainen saneerausohjelma jäi erittäin pitkäksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikä ei tapa, vahvistaa, Franck painottaa.
Enää Yhdysvaltojen valloitus ei kummittele dokumentaristin mielessä.
− Elämässä ei voi katsoa liikaa taakse, Franck sanoo.
Perheyritys on voimavara
Yhdysvaltojen vuodet ovat vain pieni osa Franckin uraa. Hän on sittemmin palannut ohjaamaan ja tuottamaan dokumenttielokuvia, joista useat ovat saaneet sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta.
Helmikuussa MTV3:lla alkaa viikottainen Menestyksen takana -sarja. Se on jatkoa viime vuosina nähdyille sarjoille Suvussa on yritystä, Jättiläisten synty ja Brändin takana.
− Menestyksen takana valottaa yrittäjätarinoiden ja muun muassa eri perheyritysten kautta Suomen nousua Euroopan köyhimmästä päästä maailman teknistalouden kärkeen, Franck kertoo.
Myös Franckin oma tuotantoyhtiö on perheyritys. Vaimo hoitaa toimitusjohtajan virkaa. Lisäksi Franckin kaksi vanhinta poikaa työskentelevät yrityksessä.
− En vie töitä kotiin, vaan kodin töihin, Franck maalailee.
Vauvatkin viihtyvät työpaikalla
Franck tuli ensimmäistä kertaa isäksi vain parikymppisenä nuorukaisena. Hänellä on aikuisten poikiensa lisäksi 6-kuinen poikavauva. Lisäksi Franck on alle puolivuotiaan vauvan isoisä.
− Välillä kummatkin vauvat ovat yhtä aikaa toimistolla möykkäämässä. Meteliä riittää, Franck kuvailee perheen tiivistä yhteiseloa, joka saattaa koetella työtovereiden hermoja.
Franck sanoo, että yritysnäkökulmaa ei ole pidetty tärkeänä yhteiskunnassa, vaikka Suomea on rakennettu vuosikymmenien ajan rohkeiden yrittäjien kautta.
− Yrittäjyydessä on iso juttu se, että osaa motivoida ihmisiä ja ymmärtää suhteensa ympäröivään yhteiskuntaan, Franck toteaa.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
Lataa lisää