Suomen menestystarina koripallon EM-kisoissa jatkui lauantaina Vilnassa, kun Georgia kaatui vakuuttavalla esityksellä 87-73 (36-33).
Tulos tietää sitä, että Suomi taistelee F-jatkolohkon päätösottelussa Sloveniaa vastaan maanantaina puolivälieräpaikasta ja selviytymisestä kahdeksan parhaan joukkoon.
- Saimme hyvän alun, mutta toisella neljänneksellä pelirytmi katosi hetkellisesti, kun jouduimme virhevaikeuksiin, sanoi Suomen joukkueen taistelun ilmentymä Kimmo Muurinen.
Tällä kertaa Suomelta löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta. Hyökkäyspäässä joukkue pelasi epäitsekkäästi ja jaksoi liikuttaa palloa, kunnes vapaa heittopaikka löytyi. Kuvaavaa on se, että kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille.
- Peluutus on rakennettu ympärille, että kaikki pelaajat tietävät pääsevänsä kokeilemaan. Jokainen pelaaja voi tulla otteluun ajatellen, että tänään voi olla urani paras ottelu, päävalmentaja Henrik Dettmann kuvaili.
Erityisen tärkeää oli se, että Suomi osui nyt myös kolmen pisteen viivan takaa tarkasti (13/26). Ailahtelevana pelaajana tunnettu Mikko Koivisto (14/1) upotti neljä kolmosta.
Lopussa ratkaisijan rooliin nousi Shawn Huff, joka upotti päätösneljänneksen aluksi seitsemän pistettä peräkkäin.
- Tiukka peli. Yritimme vain pitää tempon korkealla, ja lopussa se tuotti tulosta, Huff mietti.
Slovenialla paineet kuolemanottelussa
Georgia pelasi vajaamiehisenä, sillä paras pelaaja Zaza Pachulia ja aloittava pelintekijä George Tsintsadze olivat loukkaantumisten takia sivussa. Ennen ottelua molemmat joukkueet olivat pakkovoiton edessä, joten Georgian esiintyminen turnauksessa päättyy varmuudella jatkolohkoon.
Päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi, että myös joukkueen henkinen kantti kesti tärkeällä hetkellä.
- Nyt voitaisiin lopettaa jo jankutus siitä, ettei suomalainen joukkue osaisi voittaa tiukassa paikassa, Dettmann luonnehti.
Jatkolohkon päätosotteluun Sloveniaa vastaan Suomi lähtee selkeänä altavastaajana. Viime EM-kisoissa Slovenia sijoittui neljänneksi.
- Slovenialla on kaikki paineet. Nyt toivomme vain, että pystymme yllättämään heidät, sanoi Teemu Rannikko.
Joukkuekonsepti pelaajien tiedossa
Ennen EM-kisojen alkamista tuskin kukaan ei olisi osannut ennustaa, että Suomella olisi mahdollisuus päästä puolivälieriin. Pelkästään EM-lisäkarsinnoista turnaukseen mukaan selviäminen oli jo kova saavutus, sillä viimeksi Suomi oli ollut mukana arvokisoissa vuonna 1995.
Miten päävalmentaja Dettmann on saanut joukkueen sellaiseen iskuun, että se pystyy heikommalla materiaalilla taistelemaan tasaväkisesti rutinoidumpia huippumaita vastaan?
- Minähän en hirveästi puhu (pukukopissa), koska ei edes tarvitse selittää. Meillä on juttuja, jota sovimme, että tehdään. Jos ne eivät suju, niin silloin vasta puhutaan, Dettmann kuvaili.
- Pelaajilla on selkeä tieto siitä, mitä haluamme, ja pelaajat myös ymmärtävät sen. Voitamme varmasti 80 prosenttia niistä peleistä, jos me toteutamme sitä, mitä halutaan toteuttaa. Tämä on koko joukkuekonseptin ydin.
Katso Toni Immosen juttu Vilnasta (Tulosruutu 10.9.2011)
Sumo video id
Vilna, Liettua:
Miesten EM-kilpailujen jatkolohko F (neljä joukkuetta etenee puolivälieriin):
Georgia-Suomi 73-87 (33-36) katso ottelutilastot tulosta klikkaamalla
Lohkotilanne:
Venäjä 3 3 0 209-182 6 Makedonia 3 3 0 209-191 6 Kreikka 3 2 1 208-193 4 Slovenia 3 1 2 211-209 2 Suomi 4 1 3 278-305 2 Georgia 4 0 4 269-304 0 Viimeiset ottelut: 12.9. Slovenia-Suomi, Kreikka-Georgia, Venäjä-Makedonia.