Ulososottovelallisten määrä on ollut vuosien varrella nousussa Suomessa.
Ulosottolaitosta johtava valtakunnanvouti Juhani Toukola kertoo MTV Uutisile, että koronapandemia on kuitenkin vaikuttanut ulosottovelallisten määrään toistaiseksi yllättävänkin vähän.
– Voisi sanoa, että vuoden 2020 aikana koronapandemian aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien näkyvyys ulosottotoimessa oli aika vähäistä ja itseasiassa nähtiin ihan päinvastainenkin ilmiö: monet suuret hakijat, esimerkiksi Verohallinto olivat suhteellisen pidättyväisiä ulosottoon lähettämisen suhteen ja tällä tavoin he yrittivät ymmärtää monien vaikeaa tilannetta, Toukola toteaa.
Lue myös: Ulosottomiesten tulospalkkaus sisältää mojovan ongelman: "Saattaa ohjata tietynlaiseen perintään"
Velkaongelmaisia halutaan tukea ahdingossa – hallitus jatkaa ulosottolain koronahelpotuksia
Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta koronapandemian tämänhetkisistä talousvaikutuksista. Toukola kertoo, että ulosottomenettelyssä talouden muutokset ja vaikeudet näkyvät aina viiveellä. Ulosottolaitoksessa onkin arvioitu, että koronapandemian vaikutukset alkaisivat näkyä varsinaisesti myös asiamäärissä vasta tämän vuoden aikana.
– Jos katsotaan esimerkiksi viime joulukuun tilannetta, niin työllisten määrä oli yli 70 000 pienempi kuin vuoden 2019 joulukuussa ja työllisyystilanne aina heijastuu ulosottoasioiden määrään.
Toukolan mukaan tässä vaiheessa on vaikea arvioida, kuinka paljon Ulosottolaitoksen asiakasmäärät tulevat lopulta koronan takia nousemaan.

