Ullakon lattiarakenteiden kunnostus

Omakotitalon ullakon lattiaan asennettiin vesikiertoinen lattialämmitys, jonka päälle valettiin kevyt ja nopeasti kuivuva kipsimassa.

Harvalaudoitukseen kiinnitettiin kipsilevyt, joiden päälle asennettiin vesikiertoinen lattialämmitys. Koko komeus valettiin umpeen kipsimassalla. Ratkaisu sopii erinomaisesti varsinkin saneeraukseen ja välipohjiin. Koska putki on läpimitaltaan vain 14 mm, valun paksuus jää hyvin kohtuulliseksi ja rakenne kevyeksi.

Kipsilevyjen kiinnittämisessä todettiin, että valmistajan oppaasta oli paljon apua. Siitä kävivät selkeästi ilmi niin materiaalit kuin menetelmät. Levyt asennettiin puolen levyn limityksellä – vierekkäiset saumat eivät siis osu missään samalle lautariville. Tällä lattiarakenteeseen saadaan lisää jäykkyyttä. Levyjen kiinnittämiseen voidaan käyttää myös hakasia tai nauloja, mutta tässä päädyttiin erikoiskovalle EK-kipsilevylle tarkoitettuihin 42 mm pituisiin ruuveihin. Ruuviväliksi muodostui lautajaon mukaan noin 300 mm.

Kun levyt oli kiinnitetty, lattian reunoille pantiin muoviset, itsekiinnittyvät irrotuskaistaleet kipsivalun pitämiseksi irti seinärakenteista. Muualle levitettiin kalvopinnoitettu voimapaperi. Kipsivalu on varsin ohutta litkua ja paperi estää sen valumasta levytyksen rakojen kautta rakenteisiin. Paperi tulee ohjeen mukaan limittää reunoistaan kahdeksan senttiä, eikä sitä välttämättä tarvitse teipata. Tällä kertaa teippiä kuitenkin käytettiin, sillä paperin päällähän tullaan nyt liikkumaan tavallista enemmän lattialämmitysputkiston asentamisen takia.

Vesikiertoisen lattialämmityksen valinta oli helppo ratkaisu, sillä maalämpöpumpussa on riittävästi tehoa. Yksi lattialämmityksen monista hyvistä puolista on lisäksi se, että myös laattalattia pysyy miellyttävän tuntuisena – lämmittämättömänähän sellainen saattaa tuntua jalkaan epämukavan viileältä.

Lattialämmitysputkien asentamiseen on monta tapaa. Tänne ne asennettiin spiraalinmuotoisina piireinä, jonka ansiosta meno- ja paluuputki saadaan vierekkäin ja lämpö jakautuu lattiaan paljon tasaisemmin. Ulkoseinien kohdalla putkitus on tiheämpi, jolloin lämpö saadaan kohdistettua paremmin ulkoseinien viereen.

Suunnittelija oli piirtänyt 85 neliön tilaan peräti kuusi piiriä.

– Tarkoitus on ollut se, että saadaan tarpeeksi tehoa, sanoo Warmia Oy:n valtuutettu asentaja Jussi Jokinen.

Periaatteessa putket voi laittaa lattiaan itsekin, mutta sitä ei todellakaan suositella.

– Suunnittelija on laskenut tarkasti, kuinka paljon putkea tarvitaan ja asennus on tehtävä täsmälleen sen mukaisesti. Tee-se-itse -asentaja menettää myös takuuedun. Täysi 10 vuoden toimintatakuu voidaan myöntää vain silloin, kun suunnitelman on laatinut ammattimies ja asennuksen suorittanut valtuutettu asentaja, Jokinen toteaa.

Valu tapahtuu laskemalla massaa letkusta levyjen päälle. Sen jälkeen löysä massa tasoitetaan niin sanotulla "hevosella" sekä tavallisella, jäykkäharjaksisella katuharjalla. Tämän jälkeen pinta on täysin tasainen. Uivaa lattianpinnoitetta käytettäessä pintaa ei tarvitse enää käsitellä millään tavalla, laattaa tai muuta kiinteää pintaa – esimerkiksi liimattavaa parkettia – käytettäessä on tehtävä sementtiliiman poistamiseksi samanlainen karhennushionta kuin betonilattialle. Tarttuvuuden parantamiseksi on hyvä tehdä niin sanottu tartuntasilta käsittelemällä pinta dispersiopohjaisella pohjusteella eli praimerilla.

Valu kuivuu nopeasti. Lattialämmitys voidaan panna päälle jo viikon kuluttua. mikä nopeuttaa kuivumista entisestään. Parhaimmillaan lattia pystytään pinnoittamaan jo kolmen viikon kuluttua valamisesta.

Suomessa nämä kipsipohjaiset lattiavalut ovat pientalokohteissa suhteellisen uusi asia. Ratkaisu on nopea ja helppo ja tulee jopa hinnaltaan edulliseksi. Vaikka lattia on perinteiseen betonivaluun verrattuna ohut ja 25–30 % kevyempi, massaa on kuitenkin sen verran, että se pysyy mukavan tasalämpöisenä samalla kun reagoi nopeammin ulkoilman lämpötilan vaihteluihin – ja se tuntuu sekä energiataloudellisuutena että lisääntyneenä asuinmukavuutena.

Lisätietoja:
Kipsilevyt ja kipsivalu: Knauf Oy, www.knauf.fi
Vesikiertoinen lattialämmitys: Warmia Oy, www.warmia.fi

(JKA 4.4.2008)

Lue myös:

    Uusimmat