Ulkomaalaisia epäillään rikoksista useammin kuin suomalaisia – rikosten määrä kasvoi edellisvuodesta

Ulkomaalaisia epäillään Suomessa rikoksista 20 prosenttia suhteellisesti useammin kuin suomalaisia, kertoo Tilastokeskus.

Viime ja toissa vuonna rikoksista oli epäiltynä 35,7 suomalaista jokaista tuhatta suomalaista kohden ja 41,8 ulkomaalaista jokaista tuhatta ulkomaalaista kohden. Määrällisesti suomalaiset ovat epäiltynä pääosassa eli lähes 90 prosentissa selvitetyistä rikoksista.

Erot epäiltyjen kesken vaihtelevat sukupuolen, eri maiden kansallisuuksien ja rikostyyppien mukaan. Ruotsalaisia epäiltiin 2,3 kertaa suomalaisia enemmän ja irakilaisia 2 kertaa enemmän.

Joidenkin rikosten kohdalla erot ovat vielä suurempia. Seksuaalirikoksissa irakilaiset miehet ovat epäiltynä 12,8 kertaa useammin kuin suomalaiset miehet.

Naisten kohdalla ero kansallisuuksien välillä ei ole yhtä selkeä kuin miehillä.

Luvuissa kyse on epäilyistä, jotka eivät välttämättä johda syytteeseen tai tuomioon. Turvapaikanhakijat eivät kuulu tilastoihin, joissa huomioidaan vain Suomen väestöön kuuluvat ihmiset.

Tietoon tulleiden rikosten ja rikkomusten määrä kasvussa

Yhteensä viime vuonna poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen tietoon tuli 443 500 rikosta. Luku kasvoi reilulla prosentilla edellisvuodesta.

Poliisin tietoon tulleiden rikosten määristä laskussa olivat omaisuusrikokset ja nousussa puolestaan väkivalta- ja seksuaalirikokset.

Myös rikoslain ulkopuolisten rikkomusten määrä kasvoi edellisvuodesta. Rikkomuksia kirjattiin 487 000 kappaletta, missä on kolmen prosentin kasvu vuoteen 2017 verrattuna. Suurin osa rikkomuksista liittyy liikenteeseen.

Rikoksista hieman aiempaa useampi jäi selvittämättä. Rikkomusten selvittämisprosentti sen sijaan nousi lähes viidellä prosenttiyksiköllä. 

Lue myös:

    Uusimmat