Ukraina panostaa yli 500 miljoonaa kansainvälisen lentoliikenteen jatkumisen turvaamiseksi

Ukrainan hallitus kertoo jyvittävänsä noin 16,6 miljardia hryvnia eli noin 519 miljoonaa euroa varmistaakseen kansainvälisen lentoliikenteen jatkumisen maansa ilmatilassa.

Panostuksesta lentoliikenteeseen kertoi pääministeri Denys Smyhal.

– Päätös stabilisoi kaupallisen lentoliikenteen tilanteen ja takaa mahdollisuuden palata niille ukrainalaisille, jotka ovat tällä hetkellä ulkomailla, Smyhal totesi.

Lauantaina Alankomaiden kansallinen lentoyhtiö KLM kertoi keskeyttävänsä lennot Ukrainaan. Viikonlopun aikana on kiertänyt huhuja, että muidenkin kansainvälisten lentoyhtiöiden epäillään keskeyttävän lentonsa Ukrainaan kasvavien vakuutusmaksujen vuoksi.

Suomen Ukrainan suurlähettiläs Päivi Laine kommentoi lauantai-iltana Ukrainan lentotilannetta MTV Uutisille.

– Se tietysti huolestutti meitä, koska silloin lennot voisivat nopeastikin loppua. Tässä on kuitenkin ilmeisesti ollut kyse disinformaatiosta, koska nyt kun olemme kyselleet asiaa lentoyhtiöiltä suoraan, niin ne näyttävät jatkavan toimintaansa, Laine sanoo.

– Tilanne kuitenkin elää koko ajan ja voi muuttua. Tilanne on niin herkkä, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, Laine jatkaa.

Suomi kotiuttaa suurlähetystön työntekijöitä 2:10
Suomi kotiuttaa suurlähetystön työntekijöitä Ukrainasta.

Lue myös:

    Uusimmat