Suomi 2005. Ohjaus: Dome Karukoski. Käsikirjoitus: Pekko Pesonen. Tuotanto: Aleksi Bardy, Riina Hyytiä ja Olli Haikka. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Harri Ylönen. Musiikki: Redrama, Fintelligens, Kapasitettiyksikkö, Paleface, Jonna, Dashing Waves, Mariska ym. Pääosissa: Pamela Tola, Samuli Vauramo, Joonas Saartamo, Eero Milonoff, Elena Leeve, Mikko Leppilampi, Mikko Kouki, Anna-Leena Härkönen, Eero Saarinen, Lotta Kaihua. Kesto: 102 min.
Kaukana takana ovat ne ajat, kun sanapari ”kotimainen nuorisoelokuva” tarkoitti jäykkää dialogia jäykissä asennoissa tätimäisellä asenteella ja surkeilla äänillä. Viime vuosina päinvastaisia esimerkkejä on pulpahdellut taajaan: esikoispitkät kuten Perttu Lepän Pitkä kuuma kesä (1999), Hannu Tuomaisen Menolippu Mombasaan (2002) ja Petri Kotwican Koti-ikävä (2005) todistavat lahjakkaan ja kunnianhimoisen tekijäkaartin noususta. Joukkoa jatkaa komeasti myös Dome Karukoski sympaattisella esikoisdraamallaan Tyttö sinä olet tähti. Edellä mainittuihin elokuviin sen yhdistää paitsi taito käsitellä nykynuorten elämää fiksusti ja humoristisesti, myös musiikki ja musiikin tekemisen riemu. Samalla kovat kotimaiset artistitulokkaat pääsevät esiin.
Nelli (Pamela Tola) on lahjakas ja eteenpäin pyrkivä hienostokodin kasvatti, jota hyvää tarkoittavat mutta ymmärtämättömät vanhemmat (Eero Saarinen ja Anna-Leena Härkönen) puskevat kohti lääketieteellistä. Kirkkokuoro saisi kuitenkin vaihtua r&b-skeneen ja lääkis rokkimaailmaan, jos Nelliltä kysytään – jostain vain pitäisi hommata ylimielisen levypomon (Mikko Kouki) vakuuttava demo. Ratkaisuksi löytyy poika varjoisilta kujilta, elämän karaisema lähiönuori Sune (Samuli Vauramo), joka nikkaroi tarttuvia biisejä rap-kokoonpanolleen Kärkiryhmälle. Aluksi Sune on päättäväiselle Nellille vain pääsylippu levysopimukseen ja Nelli Sunelle poikamaisen vedonlyönnin kellistyskohde – mutta vastakkaiset navat vetävät toisiaan puoleensa ja vähitellen tunteet kuumenevat niin hyvässä kuin pahassa… Tilannetta mutkistaa nuoren naisen umpi-ihana poikaystävä Mikko (Hymypojasta tuttu Jussi Nikkilä).
Ihastuttavan Lapsia ja aikuisia -elokuvan käsikirjoittajana kyntensä näyttänyt Pekko Pesonen saa taas tarinan ja henkilöt elämään. Kerronta imee vastustamatta mukaansa nuoruuden riemuun ja aikuistumisen epävarmuuteen, itsensä etsinnän ja heräävän rakkauden myrskynsilmään. Tyypilliset kliseet ja opettavainen lässytys loistavat poissaolollaan, naseva dialogi ja mehukkaat hahmot läsnäolollaan. Vakaviakin aiheita kuten teiniraskauksia ja ehkäisyn merkitystä sivutaan hienovireisesti ja alleviivaamatta. Ainoastaan elokuvan puolimaissa ote pääsee vähän lipsumaan: mukaan mahtuu turhan monta Nellin ja Sunen välistä ”tutustumiskohtausta” merkityksellisine tuijotteluineen. Mutta lopuksi meno taas ryhdistäytyy.
Karukosken ohjaajanote on ilahduttavan rento ja vapautunut. Nuorten oleminen ja tekeminen, leppoisa läpänheitto, bändimeininki ja muu värkkäys tuntuvat kaikki aidolta ja samastuttavalta. Ihmiset tulevat lähelle ja heillä kaikilla on oma persoonansa, sivuhahmoja myöten. Suuri kiitos kuuluu tietysti mainioille näyttelijävalinnoille: Pahassa maassa ja Skene-sarjassa vakuuttanut lahjakkuus Pamela Tola on yhtaikaa herkkä ja jämäkkä roolissaan vanhasta elämästään irti pyristelevänä Nellinä, ja hänelle muodostaa täydellisen vastinparin ilmeikäs tulokas Samuli Vauramo, jonka karunlempeä karisma sulattanee naisyleisön sydämet tytöistä äiteihin. Näiden kahden välillä kytee ja leimuaa.
Levybisneksen raadolliselle menolle irvaillaan mehukkaasti eritoten Mikko Leppilammen öljytyssä hahmossa; tällä kertaa Helmissä & sioissa rakettinousunsa aloittanut näyttelijä ei laula vaan pullistelee lihaksiaan niljaisena tuottajanplanttuna. Aivan hervottomat suoritukset nähdään Kärkiryhmän räppääviä kavereita Isukkia ja Kondista esittäviltä Eero Milonoffilta (Pahat pojat) ja Joonas Saartamolta (Menolippu Mombasaan): pizzassa, bissessä ja pillujutuissa piehtaroiviin mutta pohjimmiltaan kiltteihin jässiköihin ei voi olla tykästymättä. ”Kiltteys”, nykyilmiönä harvinainen herkku, on jotakin jota Dome Karukoski kertoo peräänkuuluttavansa elokuvallaan – ja sehän toimii!
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Finnkino