Työpaikan pahin häiriötekijä: Kestää 20 minuuttia ennen kuin pystyt taas keskittymään töihisi

Oletko huomannut, että älypuhelimesi vie keskittymiskykysi?

Tutkimukset osoittavat, että älypuhelimet vohkivat keskittymiskyvyn. Työpaikalla ne voivatkin olla todellinen ongelma. Työpaikkasivusto CareerBuilderin viime vuonna julkaiseman kyselyn mukaan jopa työntekijöiden itsensä mielestä älypuhelimet ovat suurin häiriötekijä töissä, kertoo Market Watch -sivusto.

Myös viime vuonna julkaistussa saksalais- ja brittitutkijoiden yhteisessä tutkimuksessa todettiin älypuhelinten vaikuttavan negatiivisesti tuotteliaisuuteen työpaikalla.

Asiaa tutkineen psykologi Larry Rosenin mukaan ihmisaivot eivät ole juurikaan kehittyneet luolamiesajoista, joten jatkuva tekonologiatulva tuntuu hukuttavan alleen. 

– Vaikuttaa siltä, ettei aivojamme ole rakennettu käsittelemään niin paljon häiriötekijöitä maailmassamme – emme ole kovin hyviä keskittymään ja osallistumaan enää.

Mitkä sitten ovat työpaikan pahimmat häiriötekijät? Rosenin mukaan teknologia on liki kaikkien tutkimusten mukaan ykkösenä.

– Noin puolet keskeytyksistä saamme ulkopuolelta, usein sähköpostina tai chat-viesteinä.

Keskeytyksiä tulee kuitenkin myös sisältäpäin, sillä ihmiset tuntevat usein tarvetta olla koko ajan yhteydessä ulkomaailmaan, joten he myös oma-aloitteisesti vilkuilevat puhelintaan usein. Rosenin mukaan viestejä tarkistetaan vartin välein vai useammin, jonka jälkeen kestää jopa 20 minuuttia ennen kuin pystyy taas keskittymään tehtävään, jota oli tekemässä.

– Se ei tarkoita, ettei työ olisi tuotteliasta, mutta jos lopetat työn välittömästi ja palaat siihen 20 minuuttia myöhemmin, sinun täytyy aktivoida alueet, joita olit käyttämässä, Rosen selittää.

Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävän suorittamiseen kuluu enemmän aikaa. Lisäksi lukuisat keskeytykset johtavat stressiin ja ahdistukseen.

Anna aivojen levätä

Rosenin mukaan 1,5 tunnin välein pitäisi pitää tauko, vaikka 10 minuutin kävelyn merkeissä, jotta väsyneet aivot saavat levätä. Älä selaile sosiaalista mediaa tai räplää puhelintasi tauon aikana.

Töidentekoa helpottaa, jos tarkistat viestit vain puolen tunnin välein. Jos se tuntuu vaikealta, voit laittaa hälytyksen soimaan 30 minuutin välein ja pakottaa itsesi olla tarkistelematta viestejä aiemmin.

Lähde: Market Watch

***

Lue myös:

    Uusimmat