Työnhakuun tulee uudet säännöt – pitääkö hakijan suuntautua uudelle alalle?

Uudessa työnhakumallissa ei pakoteta hakemaan töitä uudelta alalta 1:26
Täytyykö työnhakijan hakea ja vastaanottaa työtä uudelta alalta? Katso video.

Maanantaina voimaan tulleella työnhakumallilla pyritään vähentämään suurta työttömien työnhakijoiden määrää. 

Työllisyys on parantunut Suomessa, mutta työttömiä työnhakijoita on kuitenkin tällä hetkellä 192 000. Viiden jälkeen -ohjelmassa vieraillut Uudenmaan TE-keskuksen projektisuunnittelija Heli Lehikoinen pitää lukua suurena.

– Iso lukuhan se on, ilman muuta. Paljon tehtävää on, onneksi tämä uusi malli toivon mukaan meitä auttaa siinä, että pystytään vaikuttamaan näihin lukuihin, Lehikoinen sanoo. 

Uudessa työnhakumallissa pidetään tiiviisti yhteyttä työnhakijaan ja hakija saa oman vastuuvirkailijan. 

– Aikaisemmin meillä oli kahden viikon sisällä ensimmäinen tapaaminen, nyt viiden päivän sisällä lähdetään jo katsomaan tilannetta. Se voi olla soitto tai jos pystytään jo ihan tapaamaan siinä kohtaa, niin voidaan se jo tehdä, Lehikoinen kertoo.

Työnhakijan kanssa pidetään jatkossa yhteyttä puhelimitse tai tapaamalla kahden viikon välein, mikäli työttömyys jatkuu seuraavat kolme kuukautta. 

Työnhakija tuntemuksistaan työnhaun uusista pelisäännöistä: Voi olla ihan hyvä juttu 0:18
Mitä työnhakija ajattelee työnhaun uusista pelisäännöistä?

Pitääkö vastaanottaa työtä, joka ei ole omalta alalta?

Suomessa on paljon avoimia työpaikkoja tarjolla. Alanvaihtaminen voi olla hakijalle uusi mahdollisuus, mutta monia se voi myös pelottaa.

Lehikoisen mukaan työnhakijan ei kuitenkaan tarvitse vastaanottaa työtä, josta ei ole kokemusta tai koulutusta, vaan tiiviin yhteydenpidon kautta opitaan tuntemaan asiakkaan tilanne paremmin.

– Jutellaan siitä yhdessä, ei lähdetä sanomaan, että nyt lähdet kuule tähän suuntaan, Lehikoinen sanoo.

Työnhakijan tulee kuukaudessa hakea neljää työpaikkaa, joka tarkoittaa yhtä työhakemusta viikossa. Monet hakijat ovat aktiivisia eli vaadittu hakumäärä täyttyy. Jos työpaikkaa ei kuitenkaan löydy, TE-keskus pyrkii auttamaan.  

– Omatoimisessa työnhaussa itse hakee, itse päättää, että minkälaisia töitä (hakee), mutta tuetaan ja autetaan siinä, Lehikoinen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat