Työnantajat vaativat suomen kielen taitoa, vaikka sitä ei työssä tarvita
Maahanmuuttajilta vaadittavassa suomen kielen taidossa on suuria alakohtaisia eroja eri työpaikoilla.
Tutkijan mukaan mielipiteet riittävästä kielitaidosta vaihtelevat. Asiakaspalvelu- tai potilastyössä kielivaatimukset ovat muita kovemmat.
– On paljon työpaikkoja ja ammatteja, joissa ei ole virallisesti mitään kielitaitovaatimuksia, mutta silti työnantajat vaativat usein suomen kielen taitoa, Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Barbara Bergbom sanoo.
Bergbom huomauttaa, että Suomessa on nykyään myös työpaikkoja, joissa työkieli on englanti. Lisäksi erityisesti venäjän kielen taitoa tarvitaan työelämässä aiempaa enemmän.
Mahdollisuus oppia suomea työpaikalla yleistyy hitaasti
Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan vielä 8 vuotta sitten vain harvat työpaikat järjestivät kielikoulutusta.
– Hyvä paikka oppia kieltä on työssä oppiminen. Suomessa on pikkaisen yleistynyt se, että työnantajat järjestävät kielikoulutusta.
Norjassa työnantajat on velvoitettu järjestämään kieliopetusta ulkomaalaistaustaisille.
– Tutkimustemme mukaan töihin päässeet maahanmuuttajat haluavat mielellään oppia lisää suomen kieltä. Sitä ei hyödynnetä täysipainoisesti.
Uusimmat
-
15:45
MTV seuraa: Latvian veljespari juoni hienon maalin – USA:lta nopea kuitti
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Sadepilvet vyöryvät Monacon lähistöllä – voivatko nekään pysäyttää Max Verstappenia? MTV seuraa
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
13:48
Karhu hyökkäsi kohti juoksulenkillä ollutta suomalaisurheilijaa – ojan pohjalla mieleen hiipi pelko kuolemasta: "Tunsin haistelun jaloissani"
-
13:43
Oulussa kadonnut nainen löytyi 40 kilometrin päästä – olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa
-
13:33
Järkyttävää puhetta Justyna Kowalczykin traagisesti menehtyneestä aviomiehestä: "Hän teki virheen"
-
13:32
Marko Anttilan Leijonat-uran päätös sai joukkuekaverit tunteellisiksi – näin pelaajat kommentoivat "Mörön" merkitystä
-
13:18
Henriksson paljastaa, miksei saapunut illalla median eteen: "En pystynyt syömään mitään ja tuntui kuin pyörtyisin"
-
Lataa lisää