Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sopineet tulkintakiistansa 20 euron palkankorotuksesta, vahvistaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder STT:lle.
Fjäder sanoo, että kiista on ratkottu niin kuin sopimuksen mukaan pitikin. Kun peruspalkka muuttuu, myös lisät muuttuvat samassa suhteessa. Järjestöt antavat asiasta yhteisen tiedotteen myöhemmin iltapäivällä, eikä neuvottelupöytään enää palata.
– Ne kiistat ovat pois, ja neuvotteluja voi jatkaa alakohtaisesti.
Asiasta oli Fjäderin mielestä tehty julkisuudessa isompi kuin se olikaan. Hän sanoo olevansa sopuun tyytyväinen.
Liittokohtaisissa neuvotteluissa ehti nousta kiistaa siitä, vaikuttaako 20 euron palkankorotus myös palkanlisiin. Työnantajien näkemys oli, että 20 euroa on kokonaispalkan korotus, jolloin myös lisät sisältyisivät siihen. Kyse oli työntekijän kannalta enemmän periaatteesta kuin isoista rahoista.
(MTV3 - STT)
Näin keskusjärjestöt sopivat kiistan
Tupo-pomot koolle tänään – 20 euron korotuksesta tuli lihava riita