Twitterissä laaja hyökkäys tunnetuilla tileillä – kohteina esimerkiksi Barack Obama ja Bill Gates

Viestipalvelu Twitterissä on ollut meneillään laaja hakkerointi, joka on vaikuttanut tunnettujen ihmisten ja yritysten tileihin, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman, demokraattien tulevan presidenttiehdokkaan Joe Bidenin, Microsoftin perustajan Bill Gatesin, Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin, artisti Kanye Westin ja Applen nimissä on lähetetty viestejä, jotka näyttävät levittävän kryptovaluuttahuijausta.

Suurin osa viesteistä on jo poistettu. Viestejä on havaittu erityisesti yhdysvaltalaisilla tileillä.

Twitter kertoi omalla tilillään, että palvelu on tietoinen tapahtumasta ja selvittää asiaa. Selvityksen ollessa kesken osa Twitter-käyttäjistä ei pystynyt vähään aikaan esimerkiksi tviittaamaan tileiltään tai vaihtamaan salasanojaan, palvelu kertoo. Nyt suurimman osan tileistä pitäisi jälleen toimia.

CNN:n mukaan tviittien lähettäminen vaikutti olevan estetty varmennetuilla tileillä. Varmentamattomilla tileillä viestien lähetys onnistui uutiskanavan testissä.

CNN: Laajin turvaongelma Twitterin historiassa

CNN:n mukaan kyse on selvästi laajimmasta turvaongelmasta palvelun historiassa erityisesti siksi, että se kohdistuu tunnettujen ihmisten ja mielipidevaikuttajien tileihin.

New York Timesin mukaan huijausviestejä lähetettiin kymmenien julkisuudesta tuttujen ihmisten nimissä. Lehden mukaan hyökkääjät tyytyivät tällä kertaa kärttämään bitcoineja.

Turvallisuusasiantuntijoita kuitenkin huolettaa se, että toisenlaisilla viesteillä hyökkäys olisi voinut olla paljon vaarallisempi.

Lehden mukaan tiedustelupalvelut Yhdysvalloissa uskovat, että hyökkäyksen takana on enemminkin yksittäinen ihminen kuin jokin vieras valtio.

Maan keskusrikospoliisi FBI ilmoitti lausunnossa, että se on tietoinen hyökkäyksestä.

Aktiivisena tviittaajana tunnetun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tiliin hyökkääjät eivät ilmeisesti päässeet kiinni. CNN kertoo, että Valkoinen talo kieltäytyi kommentoimasta asiaa. New York Timesin lähteen mukaan presidentin tili on erityissuojattu.

Viime vuonna hakkerit onnistuivat pääsemään Twitterin toimitusjohtajan Jack Dorseyn tilille, CNN kertoo. Tapaus nosti keskustelua siitä, miten hyvin mikään yksittäinen tili on mahdollista suojata.Dorseyn tilin hakkeroinnin mahdollistanut haavoittuvuus korjattiin tapahtuman jälkeen.

Kohteena myös kryptovaluuttafirmoja

Huijausviesteissä vastaanottajia kehotettiin lähettämän 1 000 dollaria bitcoineina, jonka jälkeen he saisivat summan kaksikertaisena takaisin.

Muun muassa kryptovaluutan vaihtoon erikoistuneen Gemini-yhtiö perustaja Cameron Winklevoss varoitti omalla Twitter-tilillään, että viesteissä on kyse huijauksesta. Geminin toimitusjohtaja Tyler Winklevoss puolestaan kertoi, että myös yhtiön tili oli hakkeroitu. Hänen mukaansa samoin tapahtui useille muille kryptovaluuttafirmojen tileille. Uutistoimisto AFP:n mukaan Twitterissä julkaistuista viesteistä saattoi päätellä, että jotkut käyttäjät olivat päätyneet lähettämään rahaa huijaustilille.

Lue myös:

    Uusimmat