Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo allekirjoittaa torstaina presidentin asetuksen sosiaaliseen mediaan liittyen, presidentin avustajat kertoivat toimittajille keskiviikkona.
Asetuksen sisällöstä ei kerrottu yksityiskohtia, mutta sen uskotaan liittyvän Trumpin kahnaukseen Twitterin kanssa.
– Suuret teknologiayhtiöt käyttävät huomattavaa valtaansa sensuuriin vaalien lähestyessä. Jos niin käy, meillä ei enää ole vapauttamme. En koskaan anna käydä niin! He yrittivät kovasti vuonna 2016 ja hävisivät. Nyt he ovat menneet täysin sekaisin, Trump tviittasi keskiviikkoiltana paikallista aikaa ja kehotti sitten seuraamaan, mitä hän aikoo tehdä.
Trump suuttui Twitterille, kun yhteisöpalvelu merkitsi ensi kertaa presidentin tviitteihin faktantarkistuksesta kertovan sinisen huutomerkin. Sitä klikkaamalla pääsi uutisjuttuihin, jotka kumosivat Trumpin väitteet.
Trump uhkasi keskiviikkona sosiaalisen median toimijoita tiukalla sääntelyllä tai jopa sulkemisella. Hän syytti somealustoja siitä, että ne yrittävät vaientaa konservatiivien äänet.
Kiistan aloittaneessa tviitissä Trump väitti, että postiäänestykset johtavat laajamittaisiin väärinkäytöksiin. Twitter ohjasi kuitenkin uutisjuttuihin, joiden mukaan sellaista ei ole Yhdysvalloissa havaittu.
Postitse äänestämisen lisääminen on Yhdysvalloissa kuuma poliittinen kysymys, sillä sen arvioidaan lisäävän äänestysaktiivisuutta ja hyödyttävän siten demokraattista puoluetta.
Twitteriä ja muita somejättejä on jo pidempään painostettu puuttumaan hanakammin valheelliseen sisältöön alustoillaan. Esimerkiksi Trump on jatkuvasti levittänyt Twitterin kautta valheellisia tietoja. Ennen tätä Twitter ei kuitenkaan ollut harjoittanut faktantarkistusta presidentin tviittien kohdalla.