Ulkoseinäelementin ulkopinta on vaneri, johon on kiinnitetty liimalaastilla lamellivilla. Se on osa julkisivun talon ulkopintaa, joka tehdään lämpörappausmenetelmällä. Suurin osa villasta on kiinnitetty valmiiksi jo tehtaalla, mutta elementtien liitoskohdissa, nurkissa, sekä ikkunoiden ja ovien pielissä villalevyt kiinnitetään vasta työmaalla.

Puuttuvat villapalat ladotaan sokkelin päälle asennettavan, alumiinisen asennuslistan varaan ja kiinnitetään vaneriin kalvoa muodostamattomalla liimalaastilla. Näin seinärakenteeseen ei synny vesihöyryn kulkua ja rakenteen hengittävyyttä häiritseviä kastepisteitä. Myös itse kuidun suunta villalevyssä on poikkisuuntainen, sisältä ulos - ei pystysuora, kuten yleensä. Sen pinnassa on praimeri, joka antaa hyvän pohjan ja lujan tartunnan ensimmäiselle, kuitulaastista tehtävälle laastikerrokselle.
Ennen laastin levitystä ovet ja ikkunat suojataan asentamalla puitteisiin erityiset muovilistat, joihin kiinnitetään rappauksen ajaksi suojamuovi. Sementtikuitulaastia ruiskutetaan kaksi kerrosta, joita tukee alkalisuojattu lasikuituverkko. Toinen kerros levitetään kun ensimmäinen on kuivahtanut ja silloin pinnasta pyritään saamaan täysin suora. Sen pintaan levitetään pohjuste, joka on saman sävyinen kuin lopullinen pinta: näin julkisivusta tulee varmasti väriltään tasainen.

