Tv-sarjasta tutusta huumeesta havaintoja Suomessa – viranomaiset varuillaan

Metamfetamiinin kristallimaiseen muotoon jalostetusta versiosta on tehty havaintoja Suomessakin. Esimerkiksi Tulli on löytänyt huumetta muutamaan otteeseen tämän vuoden aikana.

– Totta kai se on vakava asia. Kansainvälisissä yhteyksissä on puhuttu, että aine on rantautunut Eurooppaan ja Suomessakin on nyt joitain tapauksia ollut, sanoo Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.

Kristallimainen metamfetamiini

Huume tunnetaan englanninkielisessä maailmassa crystal methinä. Sen katunimiä ovat myös Crystal, Ice, Glass ja Crank. 

Suomessa huumausaineella ei ole vakiintunutta nimeä, koska ainetta on ollut markkinoilla toistaiseksi niin vähän. Siihen saatetaan viitata lempinimillä kristalli ja ice.

Metamfetamiinia ja sen kristallimaista versiota valmistetaan monista lääkeaineista tutuista efedriinistä ja pseudoefedriinistä. Lisäksi valmistukseen tarvitaan jodia ja punaista fosforia.

Valmistus on melko yksinkertaista ja sitä voidaan valmistaa myös kotioloissa. Siihen liittyy kuitenkin suuria riskejä, sillä prosessissa syntyvät kaasut ovat hyvin räjähdysherkkiä.

Kristallimuotoista metamfetamiinia käytetään eniten Yhdysvalloissa ja Australiassa, jossa aineen katsotaan aiheuttaneen suoranaisen epidemian. 

Euroopassa käyttö on laajinta Itä-Euroopassa. Lisäksi esimerkiksi Norjassa ja Saksassa takavarikot ovat kasvaneet viime vuosina huimasti.

Monelle huume on tuttu tv-sarjasta Breaking Bad, jossa epätoivoisessa elämäntilanteessa ollut mieskaksikko valmisti crystal methiä ja ansaitsi bisneksellään valtavan määrän rahaa. 

Kristallimaiseksi jalostettu metamfetamiini on käytännössä samaa ainetta kuin jauhemainen metamfetamiini, mutta saattaa olla huomattavasti vahvempaa. Siten sen vaikutukset ovat rajumpia, yliannosten ottaminen todennäköisempää ja koukuttuminen helpompaa.

– On aina huolestuttavaa, kun aineita tulee markkinoille uudessa olomuodossa. Koskaan ei voi tietää, kuinka puhdasta kyseinen aine on, Sinkkonen sanoo.

"Uusia käyttötapoja"

Suomessa on perinteisesti ollut vahva amfetamiinikulttuuri, mutta viime vuosien aikana metamfetamiini on alkanut nousta kunnolla amfetamiinin rinnalle.

– Kyllä siitä viitteitä on. Viimeisen kahden vuoden aikana Tulli on takavarikoinut 26 kiloa jauhemaista metamfetamiinia ja se on ihan huomattava määrä Suomessa, Sinkkonen sanoo.

Sekä amfetamiinia että metamfetamiinia on Suomessa käytetty pääosin suonensisäisesti, sillä jauhemaista huumetta on hankala käyttää esimerkiksi polttamalla. 

Kristallimuotoista metamfetamiinia sen sijaan usein poltetaan, mikä saattaa Sinkkosen mukaan laskea käyttökynnystä huomattavasti.

– Piikillä pistäminen ei ole kovinkaan mukavaa, joten aineen muotoa muuttamalla haetaan helpompia käyttötapoja ja etsitään näin aiempaa nuorempiä käyttäjiä huumeelle, Sinkkonen arvioi.

Sinkkosen mukaan samaa taktiikkaa on alettu käyttää myös muuntohuumeissa, jotta huumeille löytyisi laajempi käyttäjäkunta.

Lue myös:

    Uusimmat