Tuula Puputti MM-jääkiekossa kotinurkillaan

Jääkiekko
JääkiekkoCopyright MTV Oy 1999
Julkaistu 29.03.2001 17:52

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen luottomaalivahti Tuula Puputti ei ujostele ensi viikolla Yhdysvaltain Minneapolisissa alkavassa MM-turnauksessa. Yhdysvaltain yliopistomestaruuden voittanut Puputti pelaa miltei kotinurkillaan.

Puputti voitti yliopistomestaruuden Duluthin paidassa. Sieltä on matkaa Minnesotan osavaltion suurkaupunkiin, soultähti Princen alias Roger Nelsonin tyyssijaan Minneapolisiin noin 150 kilometriä. Se ei ole ylipitkien etäisyyksien maassa paljon.

-Tuntuu oikein kotoisalta. Meitä on MM-kisajoukkueessa viisi, jotka olemme pelanneet tällä kaudella Yhdysvaltain yliopistoliigaa, Puputti kertoo.

Neljä muuta ovat Puputin seurakaverit Satu Kiipeli, Sanna Peura, Hanne Sikiö, ja Emma Laaksonen on pelannut tämän kauden Ohion yliopiston joukkueessa.

NHL-vahti valmentajana

Suomalaiset naiset ovat potku potkulta nostaneet arvostustaan kansainvälisessä rankingissa. Maajoukkuepelaajien invaasio kovatasoiseen Yhdysvaltain yliopistoliigaan on tästä selvä osoitus.

Urallaan olympiapronssia, kolme MM-pronssia ja kaksi Suomen mestaruutta voittanut Puputti arvostaa Duluthin akateemisen tittelin korkealle. Loppuottelussa kaatui St. Lawrence maalein 4-2.

-Jos eroja Suomeen hakee, täällä peli on pienempien kaukaloiden ansiosta nopeampaa. Joutuu tekemään ripeitä ratkaisuja, mikä on kehittävää.

-Perustaso on Pohjois-Amerikassa korkeampi. Jokainen joukkue saa luistimille neljä kentällistä, joista kolme parasta viisikkoa kelpaisivat SM-liigaan koska tahansa.

Minnesota Duluthin maalivahtivalmentaja, kanadalainen Manon Rheaume ei ole aivan kuka tahansa kiekon poimija. Rheaume on ainoa nainen, joka on pelannut NHL-seuran paidassa. Hän torjui kiekkoja 23. syyskuuta 1992 Tampa Bayssä näytöspelissä St. Louisia vastaan.

Pohjoisamerikkalaisesta osaamisesta naisleijonat saivat viime keskiviikkona esimakua, kun Kanada peittosi vieraansa Ontarion Bramptonissa pelatussa harjoitusmaaottelussa 8-1.
Kolmas sija tympii jo

Suomi on juuttunut naisjääkiekon hierarkiassa kiusallisen pysyvästi kolmannelle sijalle Kanadan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Mitali se on pronssikin, mutta vaihtelu virkistäisi 23-vuotiaaksi paljon kokenutta Puputtiakin.

-Läheltä piti -tilanteita on ollut monta kertaa. Esimerkiksi vuosi sitten MM-kisoissa johdimme Yhdysvaltoja 3-1. Hävisimme pelin lopulta 3-4.

-Kunpa tietäisi, mistä se on kiinni. Täkäläiset ainakin pitävät Suomea paremmin luistelevana joukkueena kuin Kanadaa tai Yhdysvaltoja, Puputti mietiskelee.

Suomen MM-kisajoukkuetta on nuorennettu rajusti. Päävalmentaja Jouko Lukkarilan suojattien tarkoitus on pudottaa pohjoisamerikkalaiset jalustalta viimeistään vuonna 2003.

-Tavoitteena on, että olemme tuolloin samalla tasolla Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa, Puputti viitoittaa.

Naisten MM-turnaus alkaa Minneapolisissa 2. huhtikuuta. Pronssisijaa puolustavan Suomen kanssa samassa B-alkulohkossa pelaavat Yhdysvallat, Kiina ja Saksa. Välieriin eli neljän parhaan joukkoon selviytyy lohkon kaksi parasta.

(MTV3)