Mainos

Tutkimus: Teinivanhemmuus lisää jälkikasvun adhd-riskiä

Adhd-riski näyttää kasvavan lähes puolitoistakertaiseksi lapsella, jonka isä tai äiti on alle 20-vuotias.

Asia selviää Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksesta.

Kun kumpikin vanhemmista on teini-ikäinen, heidän lapsensa riski sairastua lähes kaksinkertaistui verrattuna lapsiin, joiden vanhemmat ovat 26–29-vuotiaita.

Vanhempien ikä ei kuitenkaan yksin selitä lapsen adhd:ta eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, vaan sairastuminen on eri tekijöiden summa, tutkijat korostavat. Vaikka teinivanhemmuus on yhteydessä lapsen kohonneeseen adhd-riskiin, vain pieni osa nuorten vanhempien lapsista sairastuu.

Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkijan Roshan Chudalin mukaan nuorille vanhemmille voi kasaantua erilaisia sosiaalisia riskitekijöitä, jotka heijastuvat vanhemmuuteen. Perintötekijät puolestaan ovat yhteydessä impulsiivisuuteen, joka heijastuu seksuaalikäyttäytymiseen.  

Tutkijoiden mukaan adhd:lle altistavien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää, sillä se edistää adhd:n varhaisten oireiden tunnistamista ja hoitoon ohjausta. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.