Tutkimus: Puolueen aattellinen linja ja toiminta koko maassa sote-kantaa tärkeämpi

Puolueen toiminta koko maassa sekä puolueen aatteellinen linja vaikuttavat eniten äänestäjien ratkaisuihin maakuntavaaleissa, ilmenee Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Kyselyyn vastanneista 67 prosenttia uskoo niiden vaikuttavan ratkaisevasti äänestyspäätökseen.

Näitä vähemmän, mutta silti huomattavasti äänestäjille merkitsevät esimerkiksi puolueen linja maakunnan päätöksenteossa (59 prosenttia) ja puolueen kanta sote- ja maakuntauudistuksessa (56 prosenttia).

Kantar TNS:n toteuttamiin haastatteluihin vastasi 1 004 äänioikeutettua eri puolilta Suomea Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

    Uusimmat