Miksi jotkut ihmiset menettävät helpommin muistinsa rankan ryyppyillan jälkeen? Kalifornian lääketieteellisen yliopiston tutkimus selventää alkoholin vaikutuksia ihmisen muistiin.
Tutkimuksessa koehenkilöille juotettiin alkoholia niin, että kaikki ryhmäläiset olivat humalassa. Tämän jälkeen koehenkilöiden aivotoimintaa analysoitiin ja heidät laitettiin tekemään erilaisia muistitehtäviä. Ne ihmiset, joilla oli historiassaan alkoholin aiheuttamia muistikatkoksia selviytyivät tehtävistä huonommin.
– Alkoholi näytti heikentävän tiettyjä muistiin ja tarkkaavaisuuteen liittyviä aivonosia. Myös kognitiiviset kyvyt heikentyivät, kertoi tutkimuksen johtaja Reagan Wetherill Kalifornian yliopistosta.
Mutta miksi osa ihmisistä menettää muistinsa helpommin kuin toiset? Wetherhillin mukaan jokaisen ihmisen "piuhat on vedetty" hiukan eri tavalla ja osa pystyy kestämään alkoholia paremmin.
Mikä aiheuttaa muistinmenetyksen?
Muistiaukkojen syyt ovat silti vielä hieman mysteereitä tutkijoille.
– Tiedämme, että esimerkiksi jyrsijöillä alkoholi aiheuttaa hippokampuksen neuronien toimintahäiriön, mutta ihmiset ovat monimutkaisempia.
Ihmisen kehon reagointi alkoholiin riippuu muun muassa juotujen juomien määrästä, juomisen nopeudesta, sukupuolesta, painosta sekä ennen juomista syödyistä aterioista.
Muistinmenetyksiä on Wetherillin mukaan kahdentyyppisiä: osittaisia tai täydellisiä. Osittaisessa muistinmenetyksessä alkoholi aiheuttaa katkoksia, mutta muistot saattavat palata vielä mieleen, jos joku ystävistä selventää illan kulkua. Täydellinen muistinmenetys johtuu yleensä hyvin korkeasta veren alkoholipitoisuudesta, joka johtaa yleensä henkilön sammumiseen.
Miten muistinmenetyksen voi välttää?
Tohtori Wetherillin mukaan paras keino välttyä muistiaukoilta on olla juomatta liikaa. Myös tyhjään vatsaan juomista tulee välttää.
– Tärkeää on tunnistaa omat rajansa, Wetherill muistuttaa.
Alkoholin aiheuttamalle muistinmenetykselle on olemassa myös toinen teoria. Massachusettsin teknillisen korkeakoulun MIT:n ja Duken yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan syy muistinmenetykseen piilee sinkissä.
Tutkijat huomasivat, että sinkin puute aivoissa vaikuttaa suoraan neuronien kommunikointikykyyn, jolloin muistikuvat heikkenevät. Runsas alkoholinjuonti sen sijaan on syypää sinkin puutteeseen, sillä alkoholi häiritsee sinkin imeytymistä.
Suomalaisten ruokavaliossa tärkeimmät sinkin lähteet ovat viljavalmisteet, maitovalmisteet ja liha. Vegaanit tarvitsevat sinkkiä 25-30 % enemmän kuin sekaruokavaliota noudattavat.
Lähde:Men's Health
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää